Mikä on Sarjarakastuja?

En ole koskaan erityisemmin pitänyt elokuvista. Rakastan lukemista ja sitä kautta olen aina viehättynyt enemmän TV-sarjoista, sillä niissä tarinaa, hahmoja ja teemoja voidaan rakentaa pidempään ja syvemmiksi. Erinomainen käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelytyö tietysti mahdollistavat hyvinkin lyhyessä ajassa suurenkin tarinan, tällaiset tapaukset ovat elokuvamaailmassa kuitenkin liian harvassa minun makuuni.

Olen katsonut koko ikäni sarjoja ja nyt päätin alkaa kirjoittaa niistä. Näin voin yhdistää kaksi itselleni hyvin rakasta asiaa. Koska pidän siitä, että sarjat ovat helposti saatavilla, käytän hyvin paljon suoratoistopalveluja; Netflix ja HBO ovat eniten syynäyksen kohteena ja aion kirjoittaa paljon juuri näissä palveluissa olevista sarjoista. Tämän blogin tarkoitus ei ole arvostella pelkästään uusia sarjoja. Palaan mielelläni myös sellaisen TV:n pariin, mikä on jo vakiinnuttanut asemaansa klassikkona tai jo unohtunut ihmisten mielistä. Nostalgiaa, hyviä ja pahoja muistoja, uusia kokemuksia, suosituksia ja varoituksia, näistä on Sarjarakastuja tehty.


Sarjarakastuja-blogin kansikuva vuonna 2017

Pyrin erittelemään sarjoja sen perusteella, mistä olen niitä katsonut ja mikä niiden sisältö on. Tämän jälkeen aion kertoa, onko sarja sinun aikasi arvoinen. Olen kaikkiruokainen sarjarakastuja, tältä blogilta on siis turha odottaa painotusta tiettyyn genreen. Katson mitä tahansa, mikä herättää mielenkiintoni. Saatan myös arvostella sarjoja, joista en ole katsonut kuin yhden jakson. On tärkeää jakaa kokemuksia, jotka jäävät keskeneräisiksi syystä tai toisesta. Pyrin olemaan täysin rehellinen ja sensuroimaton.

Tämän blogin painotus tulee olemaan pääasiassa muussa kuin kotimaisessa tuotannossa. En kuitenkaan uskaltaudu väittämään ettenkö koskaan kirjoittaisi myös kotimaisista sarjoista. Silloin tällöin saatan myös laittaa lusikkani japanilaiseen soppaan. Animen osuus arvosteluistani ei kuitenkaan tule olemaan suuri.

Kirjoitustahtini tulee vaihtelemaan sen mukaan, kuinka pitkää sarjaa katson. Pääasiassa se tulee olemaan kerran viikossa tai vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Käy viikottain vilkaisemassa, olenko mahdollisesti arvostellut lempi- tai inhokkisarjasi!

En ota itseäni kovinkaan vakavasti ja arvosteluni ovat silkkaa oman käden oikeutta; en ole opiskellut elokuvatutkimusta tai käsikirjoittamista. Olen kuitenkin kirjallisuuden kuudennen vuoden opiskelija, joten tiedän yhtä jos toistakin hahmojen, miljöön, juonen ja teemojen rakentamisesta, tunnelman luomisesta sekä yksinkertaisesti kirjoittamisesta. Tämän kaiken lisäksi olen katsonut mahdottoman paljon sarjoja.


Tuomio: Ala sinäkin sarjarakastujaksi!
Jaksoja katsottu: -
Kausia: Toivottavasti monta

Kommentit

Suositut tekstit