Sarjarakastujan suuri vääryys ja vähän muutakin animaatioista

Öisin usein leimahtaa sellainen äärettömän ymmärryksen hetki, jonka aikana muistaa kaikki ne asiat, jotka oli unohtanut. Viime yönä tapahtui juuri näin ja ymmärsin tehneeni äärimmäistä vääryyttä tässä blogissa. Olen itse melko järkyttynyt kyseisestä huomiosta, mutta tämän vääryyden aion oikaista nyt.

Eilen minun piti ystäväni kanssa pitää leffailta, mutta kävikin paljon perinteisemmin. Selasimme Netflixiä 20 minuuttia löytämättä mitään katsottavaa (eikä tilannetta helpottanut elokuvamieltymysten eroavaisuus) joten päädyimme hyvin luonnollisesti erään sarjan jaksoon, jonka olimme molemmat jo nähneet ja josta molemmat pidämme kovasti. Vasta yöllä ymmärsin, että kyseessä ollut sarja on parhaita jonka tiedän ja josta julkaistiin kolmas kausi viime vuonna. Ja nyt päästään tähän vääryyteen: en kykene ymmärtämään, miten en sisällyttänyt tätä sarjaa 10 parasta sarjakokemusta vuonna 2017 -postaukseeni.

Sarja on tietysti Rick and Morty (2013 -).

Jos minulle olisi kaksi vuotta sitten sanottu: "Katso tämä amerikkalainen aikuisten animaatiosarja", olisin hymyillyt kohteliaasti, mutta mielessäni tuominnut koko idean. Olen sitä ikäpolvea, joka katsoi lapsuudessaan Cartoon Networkia. Muistan ikuisesti, kuinka minua inhotti silloin ja inhottaa edelleen länsimaisen animaation tapa tehdä hahmojen suusta suurin ja ilmeikkäin osa kasvoja. Ehkä kyseessä on myös jonkinlainen sisäänrakennettu epäluulo liian paljon tai leveästi hymyileviä ihmisiä kohtaan, mutta mielestäni esimerkiksi Mask-animaation hyvin liioiteltu suuelehdintä oli aivan kammottavaa.

Cow and the Chicken
Ed, Edd n Eddy
The Mask 

Ehkä tästä syystä viehätyinkin niin suunnattomasti animesta. En pienenä tietenkään ymmärtänyt, miksi Pokémon, Digimon tai Candy Candy olivat mielestäni niin paljon parempia kuin muut esimerkiksi juuri Cartoon Networkin piirretyt. Vasta vanhempana ymmärsin, että ero on juuri ilmeikkäimmässä osassa; länsimäinen piirretty keskittyi lapsuudessani suun korostamiseen, japanilainen sen sijaan silmien. Animessa silmät ovat kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti suurin osa hahmoa tai ainakin sen kasvoja.

Täytynee tässä vaiheessa huomauttaa, että minulla on myös äärimmäisen rakkaita muistoja tietyistä Cartoon Networkin sarjoista, kuten Tom& Jerry ja The Powerpuff Girls, puhumattakaan Suomen kanavilla esitetyistä klassikoista kuten Muumilaakson tarinat, Kaukametsän pakolaiset ja Tontut. Suhtautumiseni joka tapauksessa kääntyi teini-iässä siihen, että arvostin animea huomattavasti länsimaista animaatiota ja piirrettyä enemmän, enkä oikeastaan edes altistanut itseäni millekään muulle piirretylle ennen kuin lukioaamuisin huomasin televisiosta Avatar: The last Airbender -sarjan. Rakastuin siihen välittömästi ja yllätyinkin suunnattomasti tajutessani, että kyseessä oli Yhdysvalloissa tehty ja tuotettu sarja huolimatta sen anime-tyylistä. Silmäni alkoivat avautua sille, että kenties muuallakin osattiin tehdä hyviä animaatiota ja piirrettyjä kuin Japanissa (lukuun ottamatta siis Disneytä ja muita vastaavia).

Palataksemme varsinaiseen asiaan, olin kyllä huomannut sosiaalisen median eri kanavissa viittauksia ja memejä Rick and Mortyyn liittyen, mutta koska tiesin sen olevan amerikkalainen, aikuisille suunnattu piirrossarja, en korvaani lotkauttanut. Olin kyllä jo aiemmin huomannut tykkääväni esimerkiksi Simpsoneista ja Family Guysta (joista nykyään pidän todella paljon), mutta jostakin syystä lämpenin aikuisten animaatioille todella hitaasti. 

Yritin jonakin väsyneenä päivänä katsoa ensimmäisen jakson tästä nerokkaasta tekeleestä. Jaksoin 20-minuuttisen pilotin puoleen väliin ja sammutin sen todetessani, ettei tämä ole todellakaan minua varten. Känninen nero pappa vaan sekoilee ja häiritsee perhettään kaiken maailman keksinnöillä ja delirium-höpinöillä. En voinut olla enempää väärässä.

Rick and Morty on alkanut jo vuonna 2013. Sen ensimmäinen kausi kesti vuoteen 2014, jonka jälkeen seuraava alkoi 2015. Kolmas kausi ilmestyi siis 2017 keväällä. Ensimmäinen yritykseni sarjan parissa oli 2016 vuoden puolella, mutta valaistumisen koin vasta viime vuonna. Jostakin syystä aloitin pilotin uudestaan ja tällä kertaa katsoin sen siltä seisomalta. Ja rakastin sitä.

Vuodessa voi tapahtua paljon. Minulle on ennenkin käynyt vastaavasti. Aloitan sarjan ja se vaikuttaa suoraan sanottuna paskalta. Kuluu vuosi tai pari ja kokeilen uudestaan, yhtäkkiä sarja onkin parhaita näkemiäni. Ehkä kyse on omasta elämäntilanteesta, käytettävissä olevasta ajasta, kuun kierrosta tai hengen asioista, en tiedä. Joskus vain kolahtaa ja lujaa, vaikka ensikokemus olikin rimanalitus. (Näin kävi esimerkiksi Breaking Badin kanssa, luojan kiitos minä katsoin sen lopulta, sillä se on yksi parhaista asioista, mitä TV:ssä on koskaan tapahtunut.)

Rick and Morty kertoo siis tarinaa nelihenkisestä ihan tavallisesta perheestä. Perheen isä on beta-uros ja vähän raukka, joka yrittää ylläpitää illuusiota vahvasta maskuliinisesta johtajasta. Perheen äiti on älykäs, mutta aviomieheensä raskauden takia tyytynyt hevosten sydänkirurgi. Perheen lapset ovat Summer – perinteisten asioiden kanssa painiva teinityttö – ja Morty, sarjan toinen nimikkopäähenkilö. Morty on pelkuri ja arka, huonolla itsetunnolla varustettu teini-iän kynnyksellä kärvistelevä poika. Pakan hajottaa kuitenkin täysin perheen elämään palaava isoisä, joka on universumin älykkäin ihminen ja keksijänero.

Rick and Mortya on mahdotonta kuvailla. Sarjasta on hyvin monipuolista analyysia sekä teoriapohdintoja ja niille on kyllä todellakin tilausta (eihän jaksojen vitseistä ymmärrä muuten puoliakaan tällä ÄO:lla). En edes uskalla aloittaa sarjan merkityskerroksista tai kaikesta uskomattoman syvällisestä aineksesta, sillä siitä pitäisi kirjoittaa väitöskirjan verran. Jokainen jakso on oma omituinen, sekoileva, ahdistava tarinansa Rickin ja Mortyn seikkailuista universumin joka kolkassa ja rinnakkaistodellisuuksien verkostossa. Joissakin jaksoissa Rick saattaa muuttaa itsensä suolakurkuksi, jotta hänen ei tarvitsisi mennä perheensä kanssa terapiaan. Jossakin jaksossa syvennetään koko sarjan lävitse vaikuttavaa juonikuviota ja Rickin traagisesti pirstaloitunutta elämää ja persoonaa. Miksi millään olisi merkitystä, jos olet universumin älykkäin ihminen ja tiedät, että sinusta ja kaikista rakkaistasi on ääretön määrä rinnakkaistodellisuuksissa eläviä vastineita?

Pickle Rick (s03e03)

Tästä sarjasta ei voi kertoa mitään tarpeeksi vakuuttavaa. Rick and Morty pitää kokea itse ja suosittelen sitä äärimmäisellä lämmöllä. Vannon, että tunnistat itsesi lähes joka jaksosta, mutta lähes aina todella kipeällä ja ahdistavan itsereflektiivisellä tasolla. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen saanut itkeä ja nauraa tämän sarjan parissa, tuijottaa ruutua epäuskoisena ja järkyttyä kerta toisensa jälkeen siitä, miten kukaan voi keksiä tällaista.

En ymmärrä sitä vieläkään.

Korjatakseni siis aiemman vääryyden, Rick and Mortyn kolmas kausi on ehdottomasti 2017 sarjavuoden toiseksi parasta antia heti Game of Thronesin jälkeen. Tosin näitä kahta ei voi verrata eikä todennäköisesti laittaa edes samaan listaan, joten tyydyn toteamaan, että Rick and Morty vain yksinkertaisesti on yksi parhaista jutuista maailmassa. Ikinä.En

Huolimatta kaikesta sekoilusta ja scifistä, Rick and Morty saattaa sittenkin olla vain astetta erikoisempi kuvaus normaalista perhe-elämästä, isoisän ja lapsenlapsen suhteesta ja elämän tarkoituksesta.

Ps: Jos olet koskaan katsonut Simpsoneita ja harkitset nyt katsovasi Rick and Mortya, nauti tämä video alkupalaksi.

Sarjarakastuja-asteikolla 10/10
IMDb-asteikolla 9.3

Tuomio: 

Parasta mahdollista viihdettä ja ajatuksia

Sitaatti:

"What, I'm gonna touch it, and you're gonna tell me it's an alien dick or something?"

 "Come on, flip the pickle, Morty. You're not gonna regret it. The payoff is huge. I turned myself into a pickle, Morty! Boom! Big reveal! I'm a pickle! What do you think about that? I turned myself into a pickle! W-what are you just staring at me for, bro? I turned myself into a pickle, Morty."

Jaksoja:

32 (20 min)

Kausia:

3, neljäs tulossa

Mistä voi katsoa:

Netflix