Ensivaikutelma: HBO:n Patrick Melrose (2018)

Patrick Melrose (s01e01): Bad News

Tällä viikolla HBO Nordic -palvelussa alkanut minisarja Patrick Melrose on niitä ohjelmia, jotka saavat katsojan hivuttautumaan huomaamattaan sohvan reunalle kädet suun päälle painettuna. Hengitys katsojalla voi olla tiheää, mutta ei ahdistuksesta. Patrick Melrosen ensimmäinen jakso Bad News (suom. Huonoja uutisia) on todella jotakin suuremmoista.

Patrick Melrose -sarjan juliste

Minisarja tulee koostumaan viidestä yli tunnin mittaisesta jaksosta, joista ensimmäinen ilmestyi HBO Nordiciin vajaa viikko sitten. Olin kuullut jo muutama kuukausi takaperin, että sarja tulee ilmestymään tänä keväänä. Ehkä suurin syy kiinnostukselleni oli tieto siitä, että lempinäyttelijäni Benedict Cumberbatch esittää nimikko- eli pääroolia Patrick Melrosea.

Samoihin aikoihin sain kuulla, että Edward St. Aubyn romaanisarja Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina 1-3 ilmestyi suomeksi käännettynä Otavan julkaisemana. Helsingin Sanomat julkaisi teoksista arvostelun, voit lukea sen tästä. Se kuitenkin sisältää paljastuksia juonesta, joten etene omalla vastuullasi. Päädyin lukemaan ensimmäistä teosta noin sadan sivun verran, kunnes se jäi kiireiden vuoksi kesken. Pidin tekstistä ja tarinasta paljon. Siksi innostuinkin heti valtavasti, kun kuulin TV-sarjan ensimmäisen jakson ilmestyneen. En tiedä mitä siltä odotin, mutta en sitä mitä näin.

Romaanin ensimmäisen osan alku sinänsä vaikutti jotenkin tavanomaiselta, eli kerronta ei juurikaan kikkaillut. Tempo oli rauhallista ja kuvailu mukavan yksityiskohtaista olematta kuitenkaan junnaavaa. Jotenkin päädyin sitten olettamaan, että sarjakin on jotenkin synkkä väritykseltään ja valoltaan, tyypillisen raskas ja katsojaa masentava kuten tällaisissa traagisissa tarinoissa on tapana. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Olin jakson jokaisen hetken lumoissa aina ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Jos rehellisiä ollaan, kirjoitan tätäkin noin vartti jakson loppumisen jälkeen, sillä minun oli heti päästävä kirjoittamaan jotakin. Se on vaikeaa, sillä jäin monilta osin sanattomaksi, mutta samalla tunnun pursuavan tunteita, ajatuksia, naurua, itkua, oikeastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minulle sarjan aloitus oli puhdasta täydellisyyttä.

Sarjan ensimmäinen jakso sijoittuu 1980-luvulle, kun Patrick Melrose saa kuulla isänsä kuolleen. Uutinen ei saa sitä aivan tyypillisintä vastaanottoa vaan mies romahtaa lattialle helpottunut hymy huulillaan heroiinineula edessään pöydällä. Patrickin suhde isäänsä on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Katsojalle annetaan kyllä ymmärtää, kuinka suurta tuskaa vanhempi on lapselleen aiheuttanut. Syytä tähän ei vielä paljasteta, vaikka hetkittäiset takaumat Patrickin lapsuuteen antavat osviittaa. Itse kirjaa lukeneena tiesin syyn Patrickin käytökseen ja se toi mielestäni vain lisäarvoa ensimmäiseen jaksoon. Jos haluat tietää syyn päähenkilön huonoon isäsuhteeseen, voit avata aiemmin mainitsemani Helsingin Sanomien linkin.


Huumeet ja erityisesti heroiini ovat ensimmäisessä jaksossa vahvassa roolissa. Olen tainut mainita useammankin kerran tässä blogissa, etten pidä narkkari- tai alkoholistihenkilöhahmoista, tai vielä vähemmän kuvaustavasta, jossa päihtymystila välittyy katsojalle kuvan erikoisuuksien kautta. Tässä Patrick Melrose on täysi poikkeus. Koko jakso on huumeiden ilotulitusta eikä päähenkilö taida olla selvänä sekuntiakaan. Erityisesti heroiinin ja vieroitusoireiden vaikutus välitetään katsojalle välkkyvinä kuvina, ääninä, erinomaisena sekoilevana monologina, kuvien sarjoina... Kaikin puolin nerokkailla tavoilla. Kuvaus huumaustilasta on tasapainossa. Se ei ole yhtään liikaa eikä liian vähän. Katsoja pystyy tuntemaan Patrickin jokaisen tripin omassa kehossaan.

Benedict Cumberbatch on useimmille tuttu näyttelijä Uusi Sherlock (tai ihan vain Sherlock) -sarjasta. Mies esitti myös Hobitti-elokuvatrilogiassa Smaug-lohikäärmettä 2012 - 2014. Sittemmin mies on kiinnitetty Marvel Cinematic Universen supersankarielokuvien valtaisaan elokuvatuotantoon. Cumberbatch näytteli 2016 ilmestyneessä Doctor Strange -elokuvassa pääroolia ja vierailee Marvelille tyypillisesti myös muiden supersankarien elokuvissa. Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä Cumberbatch nähdään Strangen roolissa Avengers: Infinity War (2018) -elokuvassa.

Saattaa olla, että olen puolueellinen, mutta kyllä Cumberbatch näytellä osaa. Hän osaa näytellä erinomaisesti. Niin lohikäärmeen kuin yliluonnollisen nerokkaan etsivän ja aikaa hallitsevan mystikon roolit ovat sujuneet mieheltä ongelmitta. Nyt kyseessä on kuitenkin erilainen rooli: vihlaisevan aito, raastavan paljas, herkkä, haavoittuva, murtunut. Käytettävissä ei ole yliluonnollisia voimia, pelkästään Patrick Melrosen tarina kaikkine haavoineen ja hirveyksineen. Astetta rankemman suorituksesta tekee varmasti myöskin se, että Aubyn kirjoittama romaani on omakohtainen. Cumberbatchin harteilla on siis välittää katsojalle jotakin sellaista, että Auby, joka on todellisessa elämässään joutunut kokemaan saman, uskoo esityksen aidoksi. Ja Cumberbatch mitäpä muutakaan kuin onnistuu.

Patrickin huumeiden käyttöä on sydäntäsärkevää ja samaan aikaan hieman huvittavaa katsella. Jaksoa vie eteenpäin erinomainen, vaikkakin hieman outo dialogi. Se tapahtuu nimittäin Patrickin itsensä ja tämän pään sisällä puhuvan Lastenhoitajan välillä. Lastenhoitaja tuntuu puhuvan Patrickin omalla vaikkakin hieman rauhallisemmalla tai teatraalisemmalla äänellä tilanteesta riippuen. Lastenhoitaja pitää huolta hukassa olevasta Patrickista, muistuttelee tälle, mistä numerosta heroiinia saa lisää, jos vieroitusoireet käyvät liian koviksi. Toisaalta ääni tuntuu myös estävän Patrickia satuttamasta itseään (liiaksi). Cumberbatch vakuuttaa katsojan molemmissa rooleissa. Olen hieman sanaton tästä.

Jaksossa ei oikeastaan tapahdu paljoakaan. Se on melkein puolentoista tunnin mittainen traumatisoituneen narkomaanin reaktio isänsä (syypään) kuolemaan. Patrickin isän roolissa vaikuttaa niinkin nimekäs näyttelijä kuin Hugo Weaving. Miehen voi tuntea niin Taru sormusten herrasta -trilogiasta kuin Matrix-elokuvista. Weavingin kuten kaikkien muidenkin suoritukset ovat jaksossa erinomaisia. Vaikka teoriassa mitään ei juuri tapahdu, silti tapahtuu. Tapahtuu niin paljon, että katsoja hengästyy.

Jokainen kohtaus on mestariteos. Voisin kirjoittaa niistä jokaisesta erikseen, mutten tee sitä, sillä siihen menisi minulta ihan liikaa aikaa ja sivuja, ja tämän lukijalta innostuksen katsoa sarjaa itse. Käsikirjoitus on silkkaa neroutta, dialogi neulanterävää. Miljöö uskottava. Kaikki toimii. Menkää ja katsokaa, en voi painottaa sitä tarpeeksi. Koska tilanne on se, että jaksoja on tulossa vielä neljä lisää, aion päivittää ne tähän samaan postaukseen. Toinen jakso ilmestyy huomenna eli 19.5. ja pyrin päivittämään tätä postausta viimeistään sunnuntaina.

Tuomio: 
Paras yksittäinen jakso TV-ohjelmassa, jonka olen nähnyt useisiin vuosiin

Sitaatti:
"And the sun shone having no alternative. Well, it's time to seize the fucking day."

Patrick Melrose (s01e02): Never Mind

Patrick Melrose -sarjan toinen jakso Never Mind (suom. Unohda, antaa olla) rakentaa sarjan kokonaiskuvaa pidemmälle. Yksityiskohdat alkavat muodostaa tarinaa. Vaikka Never Mind ei ollut niin hyvä jakso kuin ensimmäinen, se on sitäkin tärkeämpi.

Patrick Melrosen toinen jakso on hyvin erilainen verrattuna edeltäjäänsä. Tässä jaksossa kerronta keskittyy valottamaan sitä, miksi Patrick on aikuisena niin tavattoman rikki. Varoitankin siis, aion paljastaa syyn miehen murtuneeseen mieleen tässä postauksessa. Ensin käsittelen kuitenkin hieman yleisempiä asioita.

Toinen jakso seuraa edeltäjäänsä tosiaankin astetta värikkäämpänä ja rauhallisempana temmoltaan. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1967. Jakso keskittyy Patrickin lapsuuteen Etelä-Ranskassa sijaitsevassa hulppeassa huvilassa. Ensimmäisessä jaksossa lupaavasti alkanut kuvaus brittiläisestä yläluokkaisuudesta konkretisoituu entisestään menneisyyden tapahtumissa. Perheellä on selvästi rahaa kuin roskaa. Myös huvilalle saapuvat vieraat saavat nähdä sen.

Patrickin äiti Eleanor Melrose on alistunut hirviömiehensä saappaan alle. Hauska yksityiskohta on kuitenkin se, että kaiken pahan alku ja juuri David Melrose, Patrickin isä, on jäänyt perinnöttömäksi lähdettyään opiskelemaan lääketiedettä oman isänsä toiveen vastaisesti. Näin ollen perheen varallisuuden on mahdollistanut nyt alistettu Eleanor, joka on osa yhtä Yhdysvaltojen rikkainta sukua. Raha ei siis tässä sarjassa toimi päälle liimattuna vallankäytön välineenä vaan pikemminkin toimii sen jonkinlaisena kontrastina, korostaen Davidin pahuutta entisestään. Valtavan rikkaatkin voivat rahoistaan huolimatta alistua manipuloivien, pahansuopien, väkivaltaisten, mutta rutiköyhien sadistien valtaan.

Eleanor Melrose

Eleanor on jatkuvassa päihtymystilassa, ja pystyn katsojana melkein haistamaan viinan tuoksun äidin hengestä, kun hän halaa lastaan enemmänkin nojaten kuin hoivaten. Nainen hoipertelee ympäriinsä lääkkeiden ja viinan yhteisvaikutuksen alaisena, ajaa autoa holtittomasti, eikä pysty olemaan lähelläkään aviomiestään. David Melrose on päättänyt viettää enemmän aikaa poikansa kanssa ja kaikkien pahaksi onneksi tämä onnistuukin.

David Melrosen hahmoa kuvaa erinomaisesti yksi jakson ensimmäisistä kohtauksista. David katselee ranskalaiselta parvekkeeltaan viikunoiden peittämälle pihakivitykselle ja pysäyttää työn touhussa puuhailevan taloudenhoitajattaren. Nainen kantaa käsissään valtavan painavaa tarjotinta ja mies parvekkeella pitää huolen, että taloudenhoitajattaren kädet tärisevät väsymyksestä ennen kuin lopettaa keskustelun. David Melrose on täysi sadisti, jota jokainen pelkää.

David Melrose (s01e02)

Patrick on nuoresta iästään huolimatta jo traumatisoitunut, vaikka se kaikista pahin ei olekaan vielä tapahtunut. Pojalla on outo viehätys pihamailla sijaitsevaan kaivoon, johon hän joko tuijottaa tai hyppii kannen päällä toivoen sen romahtavan. Kaivo on myös metaforana osuva Patrickin kohdalla. Se kuvaa pojan sisintä: syvä, pimeä kaivo, jonka ulospääsy on suljettu kannella.

Sisiliskosta muodostuu myös mielenkiintoinen mutta traaginen symboli. Sen lisäksi, että David Melrose on sadisti, hän sortuu myös insestiseen pedofiliaan. Isä raiskaa poikansa muiden poissa ollessa. Poika näkee sisiliskon seinällä ennen hyväksikäyttöä. Sama sisilisko vilahtaa ensimmäisessä jaksossa huoneessa, jossa Patrick käy katsomassa isänsä ruumista.

Tässä vaiheessa katsojan tietoisuuteen iskostuu taas se fakta, ettei kyseessä ole fiktiivinen tarina. Nostan hattua Hugo Weavingille, joka suoriutuu sadistisen pedofiilin roolista erinomaisesti. Uskoisin, että kenelle tahansa David Melrosen kaltaisen ihmishirviön esittäminen on vähintäänkin raskas suoritus. Yritän sarjan edetessä löytää tietoa siitä, miltä roolin näytteleminen on tuntunut.

Tässä jaksossa ei Benedict Cumberbatchia nähdä kolmea lyhyttä vilahdusta lukuun ottamatta. Nykyhetki koostuu hirmuisista heroiinivieroitusoireista, kuva on sininen, kylmä ja tumma. Patrickin lapsuuden kuvaus kylpee kirkkaissa väreissä, keltaisessa kuumuudessa, tuskaisen painostavassa odotuksessa.

Uskoisin, että sarjan kolmas jakso on taas edeltäjiinsä verrattuna erilainen. Osittain toivonkin, että kerronta hyppää yli Patrickin huumevieroituksen. Se selviää aivan pian, sillä teknikset ongelmat aiheuttivat sen, että sain päivitettyä tästä jaksosta vasta nyt, kolmannen jakson julkaisupäivänä.

Tuomio:

Luo lisämerkitystä ja syvyyttä valmiiksi kiinnostavalle tarinalle. Jatkoa odotellessa.

Sitaatti:

"It's only natural that those who are terrified become terrifying, given the opportunity."

"You know what they say. Vice is nice, but incest is best."

Edit:
Katsoin sarjan kolmannen jakson ja aloitin neljättä, mutta jostakin syystä lopetus jäi katsomatta. Ehkä palaan näihin jaksoihin vielä myöhemmin ja päivitän tätä postausta. Huolimatta siitä, että mielenkiintoni lopahti, sarjan aloitus oli todella hieno ja ensimmäinen jakso jo itsessään kaikkien mahdollisten kehujen arvoinen. Millaisia ajatuksia Patrick Melrose teissä herätti?