5 hyvää syytä katsoa How to get away with Murder -sarjaa

Taisin nolosti tuulettaa kädet ylöspäin ojennettuina, kun huomasin How to get away with murder -sarjan (2014, jatkossa HTGAWM, vaikka ei se paljoa auta) kolmannen kauden ilmestyneen vihdoinkin Netflixiin. Tutustuin sarjaan ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten. Katsoin ensimmäisen kauden parissa päivässä, mutta jostakin syystä pidin tauon ennen kuin aloitin toisen. Kokonaisuudessaan minulla on sarjasta paljon hyvää sanottavaa.

Vaikka tässä postauksessa keskityn osaltaan myös kolmanteen kauteen, sen käsittely ei olisi hedelmällistä, ellen ottaisi kantaa myös sarjan yleiseen ilmeeseen ja rakenteeseen; ne kun jatkuvat johdonmukaisina koko sarjan ajan. Katsoja saakin tuplasti enemmän tyydytystä sarjan seuraamisesta sen jälkeen, kun sarjan tyypilliset rakenteelliset ja visuaaliset kikat jäävät mieleen. Katsoja voi saada tunteen, että hän pysyy älykkään juonen edellä... kunnes sitten saakin palautuksen maan pinnalle.

Lyhykäisyydessään HTGAWM käsittelee puolustusasianajaja ja professori Annalise Keatingin uraa ja yksityiselämää. Ruutuaikaa hänen kanssaan jakavat viisi oikeustieteen opiskelijaa ja muut avustajat, jotka Annalise on henkilökohtaisesti valinnut sisäpiiriinsä ja jakamaan yrityksensä oikeudet ja vastuut. Vaikka sarjan perusidea tietysti käsittelee rikosta ja rakenteelliset ratkaisut lähestyvät myös hyvin paljon perinteistä asianajaja- sekä rikossarjaa, yhdistää HTGAWM genreensä korkeatasoisesti myös monipuolisia draaman ominaisuuksia (huomattavasti enemmän ja paremmin kuin muut saman genren sarjat). HTGAWM ei todellakaan ole pelkästään rikossarja vaan se saa ominaisvärinsä monimutkaisista juoni(ttelu)kuvioista sekä ihmisten ja ihmissuhteiden kanssa pelaamisesta.

abc:n How to get away with murder (2014) -sarjan
kolmannen kauden juliste

Sarjan kaikki kaudet rakentuvat samaan tyyliin; jaksojen ensimmäiset 2/3 pohjustavat tarinaa ja valmistavat katsojaa kauden kliimaksiin, joka tapahtuukin aiemmin kuin viimeisessä jaksossa. Viimeinen kolmannes keskittyy pääasiassa tapahtumiin kliimaksin jälkeen. Aluksi voisi kuvitella, että ratkaisu saisi kiinnostuksen lopahtamaan kauden kohokohdan jälkeen, mutta sarjan tekijät ovat juonikkuudellaan tehneet sarjan keskenjättämisestä katsojalle harvinaisen vaikeaa.

Totuus paljastetaan siru sirulta ja katsojaa johdetaan harhaan, mutta ei niin että katsojan huijaaminen olisi sarjan itseisarvo; yksi HTGAWM:n parhaista puolista onkin sen kuvaus moraalista. Kuka tahansa hahmoista voi olla hyvä tai paha, eivätkä nämäkään ominaisuudet ole vakioita. Itsekkyyden ja rakkaidensa suojelemisen maailmassa kuka tahansa voi toimia moraalittomasti tai jopa julmasti, ja siksi kuka tahansa hahmoista voisi olla onnettomuuden tai jopa murhan takana. Ehkä sarja ei edes osoita väärään suuntaan tahallaan, vaan luottaa siihen, että katsoja alkaa itse syyttämään vuoronperään jokaista hahmoa. Minulle ainakin kävi niin. Ja jestas sentään, kun se onkin tämän sarjan parasta ja samalla ärsyttävintä antia.

Sarja kuin sarja kuitenkin mokaa yleensä aina jossakin asiassa. HTGAWM:n kohdalla moka osuu hahmoihin, heidän persooniinsa ja keskinäisiin suhteisiinsa. Pääasiassa hahmot on luotu syviksi ja heidän toimintansa on perusteltu psykologisin taustoin ja persoonallisuuseroin. Silloin tällöin kuitenkin tuntuu, ettei hahmo toimi taustalleen tai persoonalleen uskollisella tavalla tai toiminta tuntuu muuten hieman väkinäiseltä juonen edistämiseltä. Putosin liian usein kärryiltä tilanteissa, joissa hahmo tai hahmot osoittivat liiankin yllättäen korostuneen negatiivisia tunteita tai riitelivät parissa sekunnissa niin pahasti, etteivät enää jatkaneet yhteistä suhdetta tai muuta projektia. Tällaisissa tilanteissa katsoja voi tuntea itsensä hieman tyhmäksi, kun juonen kehitys ei jatkunutkaan tasaisesti tai perustellusti. Ongelma ei ole suuri, mutta toteutuu liian usein. Tähän törmäsin eniten juuri kolmannen kauden aikana, ehkä juonenkäänteiden suuruus vaikutti asiaan.

HTGAWM:n kolmas kausi oli tähän mennessä suurin juonenkäänteiltään, mutta ehkä rikkonaisin juoneltaan. Se jätti eniten kysymyksiä ja paneutui vähiten keskeisten hahmojen välisiin suhteisiin tai heidän menneisyyksiinsä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Hahmokehityksessä pakko-oireisesti keskityttiin liikaa tiettyihin juonikuvioihin, eikä jankkaamisesta meinannut tulla loppua. Vaikka kahden kolmanneksen jälkeinen kohokohta olikin tähän mennessä suurin ja järkyttävin(?), se ei ihan tuntunut siltä. Järkytyin jopa sitä, kuinka tunteettomasti otin käännekohdan vastaan, mutta toisaalta en jäänyt myöskään masentuneen tyhjäksi, kuten monesti juonikliimaksien jälkeen.

Mielestäni sarjan jännittävin paljastus tapahtuu viimeisessä jaksossa. HTGAWM:lle, niin kausille kokonaisuuksina kuin yksittäisille jaksoillekin, tyypilliset cliffhangerit värittävät sarjan yleisilmettä ja tarjoavat suurimmat koukut katsojalle. Tässä kaudessa lopun cliffhangeri ei ollut sellainen aivan samaan tyyliin kuin edeltäjänsä vaan katsoja sai enemmänkin suoran vastauksen kuin polttelevan kysymyksen. Juonikkuus kuitenkin korostuu siinä, että tässä tapauksessa suoran vastauksen esittäminen herättää enemmän polttavia kysymyksiä kuin aiempien kausien yksittäiset cliffhangerit. Sarjan tekijät selkeästi osaavat asiansa; katsoja jää nyt odottamaan seuraavaa kautta monien kysymysten kanssa, mutta myös tyydyttyneenä ja tyrmistyneenä saamistaan vastauksista.

Tässä vielä viisi hyvää syytä katsoa How to get away with murder -sarjaa:

 1. Erinomainen näyttelytyö ja roolitus

Sarjan kasvoina toimiva Viola Davis näyttelee puolustusasianajaja ja professori Annalise Keatingia aivan erinomaisesti. Musta naispäähahmo edustaa kahta "altavastaajaryhmää", mutta sarja ei käytä näitä ominaisuuksia itseisarvoina. Annalise on vahva, erittäin älykäs ja häikäilemätön sekä paras työssään. Naiseutta tai tummaihoisuutta ei ole tarvinnut alleviivata, sillä Viola Davisin työ tässä roolissa herättää hahmon ja koko sarjan eloon kaikesta huolimatta. Nämä tärkeät teemat saavat vaikuttaa ja vakuuttaa enemmän rivien välissä näyttelemisen korkean tason vuoksi. Saarnaamiselta ja stereotypioilta vältytään, ja katsoja huokaa helpotuksesta.

Nostan hattua myös sille, että sarjan roolitus on monimuotoinen ja siinä on erilaisia ihmisryhmiä homoista, tummaihoisista, aasialaisista, meksikolaisista, mielenterveyspotilaista aina rikkaasta perheestä tulevaan hemmoteltuun valkoiseen mieheen. Jos sarja tarjoaa katsojalleen stereotypioita, ne ovat siellä tarkoituksella. Davisin lisäksi kaikki näyttelijät suoriutuvat työssään moitteettomasti eikä katsojaa jää häiritsemään yksikään ali- tai ylilyönti. Sarja ei ole myöskään "kiillotettu", kuten monet amerikkalaiset tekeleet usein ovat. Katsojalle tarjoillaan niin kauneutta, mutta rosoista, pimeää ja rumaa unohtamatta.

2. Hahmojen syvyys (+ vielä siitä näyttelemisestä)

Tämän sarjan hahmot on rakennettu syviksi ja mikä tärkeintä, oikeasti mielenkiintoisiksi mysteereiksi. Vaikka tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia tai ylilyöntejä tapahtuu käsikirjoituksen tasolla, en voi muuta kuin kiittää sitä, että jokaiselle hahmolle on annettu oma tilansa ja tapansa vaikuttaa. Upea näytteleminen sitä paitsi kompensoi käsikirjoituksen ongelmat. Litteiden hahmojen puuttumisesta kielii myös se seikka, että sarjan tarjoama moraalipohdinta on mahdollinen. Yksipuoliset tai stereotyyppiset hahmot eivät voisi edustaa yhtä aikaa hyvää ja huonoa moraaliasemaa ja omantunnon kysymysten kompleksisuutta.

Hahmojen syvyyttä lisää tietysti myös näyttelemisen taso. Suurimmat peukut ylöspäin saa jälleen kerran Viola Davis; vaikka hänen hahmonsa on vahva, itsenäinen ja välillä hyvinkin kylmä, Annalise näyttää monipuolisia tunteita silmittömästä raivosta aina syvimpään epätoivoon. Davisin kyynelehtiminen ei näytä keinotekoiselta. Jokainen pisara sisältää juuri niin syvää surua ja ahdistusta kuin sarjan silloiseen tilanteeseen kuuluukin.

3. Värien kanssa leikittely

Tämä on ehkä enemmän sitä kuuluisaa hifistelyä, mutta en voi olla mainitsematta tätä. Sitä paitsi katsojana koin tämän seikan huomaamisen tyydyttävänä ja se toi omanlaisensa kokemuskerroksen sarjan seuraamiseen. HTGAWM:ssa kuvan värimaailmalla on paljon merkitystä. Sarjan ensimmäisen kahden kolmanneksen ajan, kun kliimaksia pedataan ja sirut loksahtelevat pikkuhiljaa kohdilleen, on värimaailma melko neutraali. Sarjan rakenteeseen kuuluvat kuitenkin vahvasti takaumat ja hypyt tulevaisuuteen. Neutraalin kerronnan värimaailmasta hypätään usein kelta- ja lämminsävyiseen menneisyyteen, joka näyttäytyy aina houkuttelevampana kuin tulevaisuus. Kliimaksia valmistellaan välähdyksillä tulevaisuudesta, ja nämä kohtaukset ovat aina syvän tummia ja kylmän sinisävyisiä. Kun kauden kohokohta on ohitettu (ja niin ikään esitetty sinisävyisenä), värikoodaus muuttuu siten, että menneisyyteen ei enää viitata lämpimänä vaan takaumat ovat sinisävyisiä, koska ne viittaavat juuri kauden traagisimpaan kohtaukseen.

 4. Soundtrack

HTGAWM:n soundtrack on vertaansa vailla. En ole erityisen musikaalinen ja kuulun siihen osaan ihmisistä, jotka eivät yleensä keskity sarjan tai elokuvan taustamusiikkiin sen kummemmin. Tämän sarjan kohdalla jostakin syystä musiikki osui aina jotenkin niin naulan kantaan, että sitä jäi helpommin kuuntelemaan. Itse asiassa bongasin tästä sarjasta yhden nykyisistä lempibändeistäni: IAMX-nimisen brittiläisen yhtyeen kappaleita soi useita kaikkien kausien aikana. Synkkä, elektroninen (dark kabareeksikin luonnehdittu) sävy musiikissa on omiaan luomaan sarjaan ennestään syvempää ja synkempääkin tunnelmaa. Jaksojen lopetusmusiikki jää sitä paitsi soimaan todella pahasti päähän.

5. Rakenne ja imu

Pidän erityisesti juuri siitä, miten tämä sarja on rakennettu. Takaumat ja välähdykset tulevasta saavat kenet tahansa varpailleen ja haluamaan lisää. Vähitellen paljastettavat asiat sekä se seikka, että jokaista hahmoa epäilee vuoronperään lisää sarjan "imua". Tämä on todellakin sarja, jota ei voi lopettaa katsomasta ennen kuin on lopussa.

Mitä mieltä itse olit? Kerro kommenteissa!

Tuomio: 

Erinomainen rikosdraamasarja, jonka juonikuviot ja rakenteelliset valinnat saavat kenet tahansa koukkuun

Sitaatti:

"Do you know who anyone really is?" (s01e02)

Jaksoja katsottu: 50/50

Kausia: 

3, neljäs ilmeisesti tulossa vuonna 2018

Mistä katsoa: 

kolme kautta Netflixissä