Ensivaikutelma: Lucifer-sarja

Lucifer (2015) on sarjana paljon muuta kuin kuvittelin tai itse asiassa paljon vähemmän. Siten ehkä onkin osuvaa, että juuri tämä sarja on tämän blogin ensimmäinen, sillä Lucifer kuuluu luonnollisesti alimmaiseksi, maanpinnan alle. Kolmas kausi on kuitenkin tuloillaan, joten täytyyhän sarjassa jotain hyvääkin olla?

Vihdoinkin Netflixiin rantautunut sarja on lipunut useasti mielenkiintoni rajamailla, mutta ei koskaan aivan sen keskiöön. Koska olen ehdottomasti mukavuudenhaluinen, ja suhteellisen kiireisenä en halua mennä sarjan luo vaan se saa tulla minun luokseni, ei ole yllätys, että päädyin tutustumaan Luciferiin vasta, kun se ilmestyi ah niin vaivattomaan Netflixiin. Sarja siis vihdoinkin pakotti itsensä mielenkiintoni tähtäimeen ilmestyksen lailla. Ja alussa oli mielenkiintoa. Lopussa ei niinkään.

Lucifer (2015)

En pane pahakseni sitä, että sarjojen erikoistehosteet ovat lähes poikkeuksetta heikompaa laatua kuin C-luokan Hollywood-elokuvissa, mutta katsojana minullakin on rajani. Se raja kulkee siitä, millä tavalla reagoin, tai tässä tapauksessa nauran. Enkä tarkoita nyt sellaista hyväntahtoista hihitystä vaan enemmänkin epäuskoista naurahdusta, jota seuraa poikkeuksetta päänpudistus. Olisin voinut hyväksyä paremmin Luciferin muita puutteita, jos se olisi uskaltanut jättää huonolaatuiset erikoistehosteet ja luottaa siihen, että erinomaisella kirjoittamisella, ohjaamisella ja näyttelemisellä sarjan päähenkilöstä olisi voinut saada aivan yhtä vaikuttavan ellei jopa paremman (tai siis pahemman) paholaisen kuin sen, jonka silmien edessä vilahtaa välillä punaisena kiiluva pikselipiilari.

s01e01

Lucifer (Tom Ellis) on lähtenyt manalasta ja perustanut Lux-nimisen yökerhon (huoh) mihinpä muuhun kuin Los Angelesiin (huoh). Baarissa työskentelevät manalasta hänen kanssaan paenneet demonit, ja pääpiru joutuu usein tekemisiin myös aikaa hidastavan enkeliveljensä kanssa. Tässäkin tapauksessa irvistyksen aiheuttavat tehostesiivet olisi voitu korvata jollakin uskottavammalla, kuten panostamalla käsikirjoitukseen ja näyttelemiseen. Harmillisen usein erikoistehosteilla on korvattu se, mitä ei taidolla saavutettu.

Luciferin persoona on melkein kohdillaan, mutta vain melkein. Mielestäni on olemassa yhtä monta paholaisen kuvausta kuin on näyttelijää enkä odota koskaan samanlaista paholaista miltään sarjalta tai elokuvalta, eikä siinä mitään hauskaa olisikaan. Odotin kuitenkin (naiivisti ehkä) jotakin samankaltaista kuin Constantine-elokuvan (2005) Saatanalta, joka on luultavasti lempiversioni alakerran herrasta. Peter Stormare saa aikaan kompleksisen sekä oikeasti paholaista muistuttavan hahmon ja huomatkaa, ilman punaisia pikselipiilareita tai muita surkeita tehosteita. Ehkäpä Luciferin tekijöiden olisi kannattanut vilkaista kyseinen elokuva toiseenkin kertaan.

Jos kuitenkin lähdemme siitä olettamuksesta, ettei Luciferin ole tarkoituskaan olla yhtä, no, saatanallinen kuin esimerkiksi Constantine-elokuvan Pirun, sarja ikään kuin sytyttää itse itsensä tuleen. Tärkeimmäksi asiaksi sarjan alkumetreiltä nousee Lucifer Morningstarin muutosprosessi; hän ei olekaan enää armoton kiduttaja tai demonien esimies vaan alkanut muuttua hyväsydämisemmäksi ja empaattiseksi. Hän jopa pelastaa toisen hengen, täysin pyyteettömästi. Harmi vain, ettei minua kiinnosta.

Muutos-teema ei toimi, koska katsojille ei ole tarjottu mitään, minkä kautta voisimme tai haluaisimme piitata. Katsojat eivät näe Luciferin pahuuden vuosia tai sitä, millainen hän on ollut Helvetissään. Häntä ei esitetä kertaakaan niin ilkeänä tai armottomana kuin hänen pitäisi olla, mikäli hänen demonejaan on uskominen. Muutos-teema ei ole uskottava, koska meidän katsojien silmiin mitään muutosta ei konkreettisella tasolla ole.

Huolimatta siitä, että sarja lankeaa myös perinteisiin fantasiagenren synteihin, Lucifer osaa silloin tällöin yllättää positiivisesti. Näiden vakuuttavien, muutamien sekuntien jälkeen iskee kuitenkin harmistus: katsoja näki juuri vilauksen siitä, mitä kyseinen sarja olisi voinut olla. Huumori toimii, jokunen kohtaus jopa välittää katsojalleen hieman Paholaiseen liitettäviä tunteita, älykkäästi ja viekkaasti punottua pelkoa ja järkytystä ja mielenkiintoisesti eteneviä dialogeja ja tapahtumia. Ilo on kuitenkin hyvin lyhytaikainen.

Surkeat erikoistehosteet, laiska käsikirjoitus ja huonot näyttelijävalinnat yhdistettynä vielä laiskempiin fantasiakliseisiin sekä äärimmäisen luonnoton ja vaivaannuttava rikosgenreen yhdistäminen tekevät tästä sarjasta parhaimmillaankin sellaisen, jolla ei ole hirveästi annettavaa.

Lupaan palata tämän sarjan osalta asiaan, jos se muuttuu paremmaksi. Tai jos jaksan katsoa pidemmälle.

Mitä mieltä itse olet tästä sarjasta? Kerro kommenteissa.

Paras sitaatti: "So no horns?"

                             "No, afraid not. That's the stuff of movies and TV. They always get it wrong."

                              Hahahaha. Ironista, mutta totta. S01E04

Tuomio: Supernatural teki tämän jo. Hyvä yritys. Tai ei oikeastaan.

Jaksoja katsottu: 8/31

Kausia: 2, kolmas tulossa lokakuussa 2017.

Kerronta: Yksi "case" per jakso, taustalla ohut pääjuoni

Edit 12.5.2018: Luciferin 3. kausi jää viimeiseksi.