10 parasta sarjakokemusta vuonna 2017
Hei kaikille ja oikein hyvää uutta vuotta 2018! Kulunut vuosi on ollut sarjojen osalta todella antoisa ja esimerkiksi Netflix on pannut mielestäni parastaan viimeisen parin vuoden aikana. Toivottavasti sarjojen jatkuvasti parantunut laatu paranee entisestään ja alkaneesta vuodesta 2018 tulee sarjoja ajatellen yhtä onnistunut kuin edeltäjästään.
Koska aloitin blogini vasta vuoden loppupuolella, en ole ehtinyt kirjoittaa kaikista tänä vuonna jollakin tapaa koskettaneista sarjoista. Osa vuoden parhaista on omissa postauksissaa (mm. Las chicas del cable ja Alias Grace), mutta jäljelle jääneistä päätin kerätä kymmenen parasta yhteen postaukseen ja kertoa lyhyesti, miksi niihin kannattaa tutustua. Kaikki sarjat eivät todellakaan ole mielestäni täydellisiä, mutta yleensä sarja on mainitsemisen arvoinen silloin, kun se jää syystä tai toisesta mieleen. Nämä kymmenen todellakin tekivät sen. Sarjat ovat pääasiassa 2017 ilmestyneitä, mutta joitakin poikkeuksia voi olla.
Kuuden vuoden aikana on ollut hankala puhua sarjoista mainitsematta Game of Thronesia. Tämä Tulen ja jään laulu -kirjasarjan perusteella luotu eeppinen fantasiaseikkailu ja valtapeli on luonut maailmanlaajuisen hypen, jolle on vaikea löytää vastinetta. Seuraajakuntaa on monenlaista aina superhyperfaneista välinpitämättömämmin katsoviin, mutta en ole tavannut ketään, joka ei olisi kuullut sarjasta. Sen ympärillä vallitsee myös luultavasti suurin näkemäni teoriaverkosto, joten on tuntunut hieman turhalta edes yrittää raapaista pintaa yhdellä blogipostauksella. Tässä yhteydessä se on kuitenkin mainittava.
Olen ollut sarjan fani alusta saakka ja vaikka olenkin kirjallisuuden opiskelija, myönnän osittain häveten ja osittain tyytyväisenä, etten ole lukenut kuin ensimmäisen kirjoista. Yleensä olen aina lukenut kirjan ennen kuin näen elokuvan tai muun adaptaation, joten nämä kirjoista alkunsa saaneet ideat ovat yleensä suuria pettymyksiä verrattuna alkulähteeseensä. En luultavasti olisi koskaan nauttinut Game of Thronesista niin paljon, jos olisin lukenut kirjat ennen ensimmäisen kauden ilmestymistä.
Fantasian ja scifin suurena rakastajana on ollut ihana huomata, kuinka suurimmat ilmiöt syntyvät lähes poikkeuksetta juuri kyseisten genrejen ympärille: Harry Potter, Taru Sormusten Herrasta, Marvel- ja DC-universumien tuotokset, Star Wars jne. (ja tavallaan 50 Shades of Grey on sekin osa näitä genrejä koska se on fan fictionia Twilight - Houkutuksesta). Game of Thrones myös uudelleen rakensi oman genrensä enkä asettaisi sitä sokeasti juuri fantasian kategoriaan. Se on erinomainen kuvaus vallanhimosta ja -käytöstä, ihmisluonteesta, väkivallasta ja rakkaudesta. Kirjailijan nerokkuus juonen ja henkilöhahmojen osalta on tietysti huipussaan ja juuri tämä kompleksisuus saa aikaan ne valtavat analyysi- ja teoriamäärät, joita netissä TV- ja kirjasarjaan liittyen liikkuu.
Oletko muuten koskaan lukenut, millainen kirjojen juoni piti alunperin olla? Artikkeli sisältää kuvat kolmesta G. R. R. Martinin kirjesivusta, jotka on lähetetty kustannustoimittajalle. Ne kuvailevat hyvin erilaisia hahmoja ja erilaisia juonikuvioita. Itse olen ainakin tyytyväinen siitä, että sarjasta muodostui sellainen kuin se nyt on.
Viimeisin GoT-kausi oli mielestäni hieman ennalta arvattavampi kuin aiemmat. Monet ovat alkaneet arvostella jaksojen käsikirjoitusta ja sitä, kuinka sarja on alkanut noudattaa enemmän niitä sääntöjä, joita se alunperin rikkoi. Siinä missä kuka tahansa saattoi päästä hengestään, kuudennella ja seitsemännellä kaudella ihmeparantumisia ja -selviämisiä alkoi näkyä useammin kuin olisi suotavaa. Toisaalta oli hirvittävän tyydyttävää saada vihdoin vastauksia, joita on puoli vuosikymmentä odotettu ja itse ainakin pidin kovasti siitä, että suosituimmat faniteoriat osoittautuivat vähintäänkin osittain oikeiksi.
Toivottavasti tämä elämää suurempi ilmiö saa arvoisensa lopetuksen vuonna 2019. Silloin saatan tehdä poikkeuksen ja tehdä kaudelle ihan oman postauksensa.
Ps: Jos olet yhtä kiinnostunut GoT-teorioista kuin minäkin, tutustu Alt Shift X:n Youtube-kanavaan. Videot ovat pituudeltaan noin 10 - 30 minuuttia pitkiä. Tekijän analyysi on todella syväluotaavaa ja useimmat hänen teorioistaan ovat käyneet toteen.
Huh. Tätä sarjavuotta ei voi mainita ilman tätäkään huipputekelettä. Margaret Atwoodin samannimiseen kirjaan (suomeksi Orjattaresi) perustuva 10-osainen sarja on mielestäni viimeisen viiden vuoden puhuttelevin kokemus. Jos minun pitäisi käyttää kolmea adjektiivia sen kuvailemiseen, ne olisivat puhutteleva, raskas, ajankohtainen.
Yhdysvallat on muuttunut Gilead-nimiseksi vanhoilliskristityksi valtioksi, jossa ihmisille on jaettu tietyt roolit. Yleisten oppien mukaan nähdään, että Jumala on rankaissut maailmaa lapsettomuuden vitsauksella ja tästä syystä naiset, jotka ovat tehneet syntiä, mutta voivat tulla raskaaksi pakotetaan maan uskonnollisten johtajien perheisiin kantamaan perillisiä. Naiset eli handmaidit raiskataan kerran kuussa Seremoniassa, jossa orjatarta ranteista pitelee valtaa pitävien miesten mahot vaimot.
June, nykyiseltä nimeltään Offred on orjattarena Waterfordien taloudessa. On hirvittävää katsoa, kuinka ns. hyvinvointiyhteiskunta ja moderni länsimainen valtio romahtaa ankaran uskonnollisuuden vaikutuksesta. Vielä hirvittävämpää on naisten oikeuksien yhtäkkinen häviäminen. Muutosta Yhdysvalloista Gileadiksi voi seurata jaksojen myötä. Asioita ei paljasteta liian nopeasti, mutta vastaukset tyydyttävät. Maailma on rakennettu niin hienosti ja uskottavasti, että se pelottaa. Tämä dystopia on käsinkosketeltava.
The Handmaid's Tale kaikessa kammottavuudessaan muistuttaa myös siitä, ettei sen osoittama maailma ole edes mahdoton. Ajatukset siirtyvät jatkuvasti Pohjois-Koreaan. Tämä ei ole pelkkää kuvitelmaa, mieli muistuttaa. Huolimatta dystopia-luonteestaan (dystopia tarkoittaa epämieluisaa tai hirveää tulevaisuudennäkymää) sarja onnistuu aiheiltaan olemaan ajakohtainen myös muilta osin. Sen teemat ovat käsinkosketeltavia jokapäiväisessä elämässä. Se tekeekin sarjasta hurjan ahdistavan.
Sarja on antoisa, mutta raskas. Se kannattaa katsoa ajatuksella, mutta ylipäätään se pitää katsoa. Kaikkien tulisi nähdä se. Näyttelijät tekevät erinomaista työtä, samoin puvustus, käsikirjoittajat, kaikki. Ja pikku vinkki: sarjan seuraava kausi ilmestyy keväällä 2018!
Sitaatti:
"We only wanted to make the world better."
"Better?"
"Better never means better for everyone. It always means worse for some."
(s01e05)
Tämä minisarja (alunperin romaani) on pullollaan Hollywoodin parhaita näyttelijöitä, sillä kolmea pääosaa esittävät Reese Witherspoon, Nicole Kidman ja Shailene Woodley. Tärkeässä osassa vaikuttaa myös huippukomea, True Bloodista tuttu Alexander Skarsgård. Sarja ei pelaa kuitenkaan pelkästään julkkisten naamoilla ja nimillä. Näyttelijät laittavat parastaan ja esimerkiksi Nicole Kidman suorittaa Skarsgårdenin ohella yhden parhaista rooleistaan koskaan.
Tätä sarjaa kohtaan minulla ei ollut suurempia odotuksia, kun aloin vähän vahingossa katsoa sitä HBO Nordicilta. Olin kuitenkin hyvin vaikuttunut tästä jostakin syystä taas naisteemaisesta kokonaisuudesta.
Jane Chapman muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa hän ystävystyy Madelinen ja Celesten kanssa. Naiset ovat kaikki äitejä ja heidän lapsensa ovatkin samalla luokalla. Janen menneisyydessä on kuitenkin tapahtunut jotakin hirvittävää, mikä seuraa häntä jatkuvasti. Celesten elämä näyttäytyy päällisin puolin täydellisenä: kaksospojat aloittivat juuri koulun, talo on hulppea ja avioliitto intohimoinen. Madeline on myös onnellinen uudessa avioliitossaan, mutta tasapainoilee eksänsä ja tämän uuden vaimon vaikutuksen ja oman hyvinvointinsa rajamailla.
Sarja alkaa siitä, kun katsoja saa tietää jonkun kuolleen. Tilanteesta nähdään vain välähdyksiä. Tarina ottaa tämän jälkeen takapakkia ja alkaa edetä kohti vääjäämätöntä loppua. Mitä on tapahtunut? Kuka on kuollut? Onko se murha?
Jaksoja on vain seitsemän ja kaikessa lyhykäisyydessään sarja on todellakin katsomisen arvoinen. Erinomaiset näyttelijät, selvittämistä kaipaavat rikokset ja mysteerit sekä yllättävät juonenkäänteet tekevät tästä erinomaisen draama- ja rikossarjahybridin. Tämäkin saa käsittääkseni jatkoa tänä vuonna!
Heh. Tämä on jälleen yksi niistä superhypetetyistä sarjoista, joita ei oikeastaan edes uskalla enää kommentoida kaiken sen saaman huomion jälkeen. Jotta voin sisällyttää sen tälle listalle, uskaltaudun kuitenkin kommentoimaan jotakin.
Stranger Things meinasi jäädä minulta katsomatta ihan vain siksi, että siitä puhuttiin niin paljon. Suhtaudun joskus (outoa kyllä) nuivasti sellaisiin elokuviin tai ilmiöihin, jotka ovat herättäneet valtamassojen mielenkiinnon näin hysteerisissä mittasuhteissa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että katsoin sen. En ehkä yöunieni kannalta, mutta tyytyväinen silti. Myöhäisen katsomisajan vuoksi lasken tämän 2017 vuoden sarjoihin. Minun on pakko paljastaa, että aloin katsoa tätä heti sen ilmestyttyä, mutten jaksanut ensimmäisestä jaksosta pidemmälle. En päässyt yli siitä, että näin Winona Ryderin kirjaimellisesti näyttelevän hahmoaan ja se häiritsi liikaa kokemusta. Pieni tuumaustauko tässä tapauksessa auttoi.
Olen vähän pelkuri enkä esimerkiksi voi katsoa kauhuelokuvia lainkaan. Myöskin liian jännittävät murhamysteerit tai trillerit ovat kieltolistalla, sillä en kerrassaan saa niiltä mielenrauhaa myöhemmin. Olin kyllä ymmärtänyt, että Stranger Thingsissä on kauhuelementtejä, mutta kyllä minä olin pissat housussa ensimmäisestä jaksosta asti. Onneksi jossakin vaiheessa totuin pelottaviin juttuihin, mutta esimerkiksi toisen kauden julisteessakin näkyvä monsteri oli minulle silti aivan kammottava kokemus.
Pidin tästäkin sarjasta paljon, vaikka jokin siinä vähän jarrutti. Sarjan tarjoamat lukuisat rivien välissä vaikuttavat intertekstuaalisuudet nostattivat maagista nostalgisuutta minun ja minua vanhemman sukupolven mieliin. Lapset suoriutuvat näyttelemisestä monia aikuisia paremmin ja erityisesti Dustinia näyttelevä Gaten Matarazzo on suosikkini kaikista lapsinäyttelijöistä kautta aikojen. Elevenia näyttelevästä Millie Bobby Brownista ei turhaan povata seuraavaa Hollywoodin huippunäyttelijätärtä, sillä tyttö on jo nyt Oscarin tai tässä tapauksessa Emmyn arvoinen ammattilainen.
Pidän sarjassa siitä, kuinka aikuisten, teinien ja lasten elämät kuvataan kaikki hyvin eikä stereotypisesti ja kaikille näille ikäryhmille on tehty oikeutta. Jokainen voi löytää sarjasta jotakin samaistuttavaa. Winonan aiemmin todella paljon häirinnyt selvä näytteleminenkin kääntyi naisen eduksi ja mielestäni hänen kohtauksensa jouluvalojen kanssa on yksi koskettavimmista sarjakohtauksista hetkeen (tämä ei spoilaa, jos ei valmiiksi tiedä, hahhah).
Tämä olikin yksi vuoden erikoisimmista kokemuksista. Vaikka kyseessä onkin melko tyypillinen Nälkäpeli-kategoriaan menevä dystopia-maailmankuvaus, toi se ensimmäisenä portugalinkielisenä Netflix-originaalina jotakin mielenkiintoista minun sarjavuoteeni. Katsoin tämän kesällä 2017.
Maailma on jakautunut köyhiin slummeihin ja rikkaseen, teknologisesti kehittyneeseen elämään Saarella. Jokainen, joka täyttää 20 vuotta, saa kokeilla onneaan sarjassa testejä. Tuhansista osallistujista vain kolme prosenttia saa palkinnokseen mahdollisuuden elää Saarella parempaa elämää. Testit vaihtelevat ja jokaisessa vaiheessa suurin osa osallistujista putoaa pois. Haavoittuminen ja kuoleminen ei ole ennenkuulumatonta.
Päähenkilö Michele Santana yrittää onneaan muiden ikäistensä kanssa. Mitä tekemistä Kapinallisilla on tässä kaikessa? Mihin asti Michele pääsee? Mikä on se hinta, jonka jokainen joutuu maksamaan Saarelle pääsystä?
3% on koukuttava juuri sen vuoksi, että katsoja haluaa tietää, mikä seuraava koetus on. Hienoa on myös se, ettei koskaan voi tietää kuka putoaa pelistä tai mikä pahempaa, jopa kuolee. Jos pidit Nälkäpelistä joko kirjana tai elokuvana, saat tästä sarjasta varmasti helpotusta vieroitusoireisiin seuraavaa dystopiakertomusta odotellessasi.
Sarjan pienehkö budjetti valitettavasti näkyy silloin tällöin, mutta näyttelijät ovat kaikessa tuntemattomuudessaan hyviä ja juoni osaa yllättää. Joiltakin osin ärsyynnyin hahmojen käyttäytymisen takia, mutta toisaalta se toi sarjaan lisää pontta. Hahmoille annetaan aikaa ja tilaa kehittyä ja jokaisella on omat syynsä päästä Saarelle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että itse en olisi kuulunut siihen kolmeen prosenttiin.
Jos siis kaipaat jotakin hieman erilaista, mutta nautit dystopioista ja Nälkäpelin-tyyppisistä tarinoista, suosittelen katsomaan tämän. Jaksoja on vain yhdeksän, joten siitä vain bingettämään ennen seuraavaa kautta, jota on suunniteltu tälle vuodelle.
Tiedän. Tämä sarja on paaaaaljon vanhempi kuin muut, mutta antakaa anteeksi. Minä katsoin sen vasta viime vuonna. Puolustuksekseni voin kuitenkin todeta, että tulihan sen neljäs kausi ihan muutama viikko sitten (sitä en ole ehtinyt vielä aloittaa), joten kyllä tämän voi laittaa samaan kategoriaan Game of Thronesin kanssa julkaisuajankohtaa ajatellen.
Kuten totesin jo aiemmin, en juurikaan voi katsoa ahdistavia ohjelmia. Olen niitä ihmisiä, joiden tulee totella, kun heikkohermoisia käsketään vaihtamaan kanavaa. Minä kuitenkin katsoin Black Mirrorin. Virhe, vaikka sarja onkin todella hyvä.
Tämänkin tekeleen kanssa kävi niin, että aluksi katsoin vain ensimmäisen jakson, joka nyt tarkemmin ajateltuna oli sarjan huonoin. Black Mirror on nimittäin antologia, eli jokainen jakso on oma tarinansa. Kaikki jaksot ovat kuitenkin scifiä ja olenkin äärimmäisen yllättynyt siitä, miten hyviä maailmoja ja scifiaihelmia tekijät ovat keksineet yksi toisensa jälkeen. Antologialuonteen takia sarjasta on tietysti hankala puhua kokonaisuutena, sillä jaksot ovat toisiinsa nähden hyvin erilaisia niin teemoiltaan kuin sävyltään. Jotkut jaksot ovat olleet sydäntä raastavan surullisia (esim. s01e03, s02e01), todella ajatuksia herättäviä (esim. s01e02, s02e02) tai yksinkertaisesti kammottavia (esim. s02e04, s03e02). Onneksi palasin sarjan pariin myöhemmin huolimatta siitä sika-kohtauksesta. Huoh.
Toinen kausi oli suosikkini. Odotan nyt, että pääsen neljännen kauden pariin.
Anne with an E perustuu varmasti monille tutun L. M. Montgomeryn Anna-kirjasarjaan. Itse luin kaikki kahdeksan teosta teininä, mutta juoni oli harmillisesti päässyt unohtumaan. Olin silti todella onnellinen tästä uudesta sarjasta, sillä halusin palauttaa muistot takaisin mieleeni.
Mikäli muistini kohteli minua oikeudenmukaisesti, Anne with an E oli paljon synkempi kuin alkuperäisteokset. Tässä tapauksessa "paljon synkempi" ei todellakaan tarkoita edes kovin synkkää, mutta TV-sarjan tunnelma on useissa kohdin jopa ahdistavahko. Mikäli olen käsittänyt oikein, monet kirjojen ystävät eivät ole tälle sarjalle lämmenneet, mutta itse pidin kokonaisuudesta.
Marilla ja Matthew Cuthbert ovat yhdessäasuvat sisarukset ja jo niin vanhoja, että tarvitsevat apua talonsa ja tiluksiensa ylläpitoon. He päättävät adoptoida riuskan nuoren pojan auttamaan maatilan töissä. Käykin niin hassusti, että heille onkin lähetetty tyttö, joka ei lakkaa puhumasta. Anne on pikkuvanha romantikko, jonka mielikuvituksella ei ole rajaa.
Sarja teki kyllä ratkaisuja, joista en ollut kovin tyytyväinen. En voi mainita niitä tässä sen vuoksi, että ne ovat suoria spoilereita. Lisäksi ensimmäisen kauden loppu olisi voinut olla parempi. Sarja päättyi cliffhangeriin, joten toivon, että toinen kausi näkee luvatusti päivänvalon tänä vuonna.
Sarja on kokonaisuudessaan jotenkin helppo ja kevyt katsottava. Värit ovat miellyttävät ja miljöö rauhoittava. Lempihahmoni on varmasti tiukkanutturainen Marilla, jonka sydän todellisuudessa on ihanan lämpöinen.
Tästä sarjasta on kohuttu, minkä kyllä ymmärrän. Olen edelleen jotenkin ristiriitaisessa mielentilassa tämän kanssa, mutta suosittelen kyllä kaikkia katsomaan, sillä sarja ei ole pitkä. Se, etten osaa oikein sanoa mitä mieltä olen, kertoo yleensä siitä, että sarja on onnistunut vaikuttamaan.
Päähenkilö Clay Jensen saa kotiovelleen mystisen paketin, joka sisältää kasetteja, joista jokaiseen on nauhoitettu kaksi syytä, miksi Clayn luokkatoveri Hannah on tappanut itsensä. Kyseessä on siis kehyskertomus (aika Hannahin itsemurhan jälkeen), jota syvennetään takaumilla (tarina siitä, miksi Hannah tappaa itsensä). Sarjan rakennetta voimistetaan paljon värien avulla. Aika tragedian jälkeen on väriltään sinertävää ja kylmää. Hannahin ollessa elossa kuva kylpee lämmössä ja väreissä.
Sarjasta on kohuttu negatiiviseen sävyyn siksi, että yleisten suositusten vastaisesti Hannahin itsemurha näytetään yksityiskohtaisesti. Sarjan tekijät ovat puollustelleet valintaansa sillä, että teon väkivaltaisuus ja raakuus saisi ihmiset välttämään itsemurhan tekoa. Todellisuus on kuitenkin toinen ja tämän vuoksi yleiset säännöt itsemurhan kuvaamisesta elokuvissa ja sarjoissa on luotu. Lisäksi joidenkin mielestä Hannahin syyt tappaa itsensä ovat epäuskottavia ja hänen yrityksensä hankkia apua on saatu näyttämään vaikealta ja nöyryyttävältä. Sarjan mukaan masentunut teini on yksin olonsa kanssa, eikä se ole totuus. Kaikkien tulee hankkia apua, jos miettii itsetuhoisia ajatuksia.
Näyttelijät ovat ihan ok, mutta kenenkään suoritus ei päätä huimaa. Lisäksi highschool ei ole minulle tapahtumapaikkana houkuttelevin. En myöskään jaksa innostua joistakin stereotypioista. Sarja ottaa kuitenkin osuvasti kantaa nuoren naisen elämään, koulukiusaamiseen, mielenterveysongelmiin ja pitää yllä hyvin tärkeää keskustelua. Kyllä kokonaisuus on siis aivan onnistunut.
Anime on silloin tällöin heikkouteni ja nautin sen tuomasta vaihtelusta. Olen katsonut Ajinia huomattavasti parempia animeja (esimerkiksi Deathnoten mainitakseni, Ajinissa on jotakin samaa), mutta jollakin tavalla tämä jäi mieleeni.
Kei Nagai jää rekan alle, mutta herääkin kuolleista. Hän on Ajin, demi-human (suom. puoli-ihminen) ja koska useat näkivät hänen henkiinheräämisensä, hallitus on nyt Nagain perässä. Ajineita ilmestyi ensi kerran 17 vuotta sitten Afrikkaan, mutta useat niistä elävät nykyään piilossa, jotta hallitus ei ottaisi heitä haltuunsa. Kei ei todellakaan tiennyt olevansa muuta kuin tavallinen opiskelija, mutta hänen elämänänsä muuttuu kertaheitolla. Miksi hallitus jahtaa Ajineita? Mitä niille tehdään? Ovatko ne ihmisiä?
Sarjassa on todella raakoja hetkiä, joiden suurin fani en todellakaan ole. Tämän kokonaisuuden kannalta ne ovat kuitenkin oleellisia, joten väkivalta ja raakuus ei ole sarjan itseisarvo. Pidin sarjan alusta huomattavasti enemmän kuin lopusta, sillä animeilla on paha tapa pistää kovat piippuut liian aikaisin ja loput sarjasta tuntuukin sitten oudon laahaavalta.
En ollut tämän piirrustustyylin suurin ihailija, mutta ei se myöskään häirinnyt. Kaikin puolin miellyttävä keskiverto anime, josta varmasti pitää, jos ylipäätään arvostaa japanilaista piirrettyä.
Ajin-mangaan voit tutustua tästä.
Hehe. Oikeasti tämä ei todellakaan ole vuoden parhaita sarjoja, mutta koska osa vuoden parhaista on jo erillisissä postauksissaan tässä blogissa, päätin jekuttaa tämän listan lopussa. Room 104 ei ole umpihuono, mutta ei kyllä kovin hyväkään.
Room 104 on (tai yrittää olla) ehdottomasti Black Mirrorin pikkuveli. Tämäkin on antologia, joka poikkeaa Black Mirrorista kuitenkin niin, että Room 104:n tapahtumat sijoittuvat kaikki samaan paikkaan, yllätys yllätys, huoneeseen 104. Vain henkilöt ja (pelottavat) tapahtumat muuttuvat.
Suosittelen tästä sarjasta erityisesti ensimmäiseltä kaudelta jaksoja 1, 2 ja 7. Ensimmäinen jakso yrittää olla lähempänä juuri Black Mirroria ja osittain se onnistuukin. Jakso on selkeästi kauhupainotteisempi kuin kaksi muuta mainitsemaani. Toinen jakso on kaikessa outoudessaan nerokkaan sairas ja juonikuviot saavat kenen tahansa leuat loksahtamaan. Seitsemäs jakso käsitteli mielestäni hyvin uskonnollisuutta, vaikka muuten jakson tapahtumat eivät kovin uskottavia olleet.
Jaksot ovat lyhyitä, joten et menetä paljon, jos katsot nämä kolme. Silloin tiedät sarjasta tarpeeksi.
Koska aloitin blogini vasta vuoden loppupuolella, en ole ehtinyt kirjoittaa kaikista tänä vuonna jollakin tapaa koskettaneista sarjoista. Osa vuoden parhaista on omissa postauksissaa (mm. Las chicas del cable ja Alias Grace), mutta jäljelle jääneistä päätin kerätä kymmenen parasta yhteen postaukseen ja kertoa lyhyesti, miksi niihin kannattaa tutustua. Kaikki sarjat eivät todellakaan ole mielestäni täydellisiä, mutta yleensä sarja on mainitsemisen arvoinen silloin, kun se jää syystä tai toisesta mieleen. Nämä kymmenen todellakin tekivät sen. Sarjat ovat pääasiassa 2017 ilmestyneitä, mutta joitakin poikkeuksia voi olla.
1. Game of Thrones (2011 - , kausi 7)
Kuuden vuoden aikana on ollut hankala puhua sarjoista mainitsematta Game of Thronesia. Tämä Tulen ja jään laulu -kirjasarjan perusteella luotu eeppinen fantasiaseikkailu ja valtapeli on luonut maailmanlaajuisen hypen, jolle on vaikea löytää vastinetta. Seuraajakuntaa on monenlaista aina superhyperfaneista välinpitämättömämmin katsoviin, mutta en ole tavannut ketään, joka ei olisi kuullut sarjasta. Sen ympärillä vallitsee myös luultavasti suurin näkemäni teoriaverkosto, joten on tuntunut hieman turhalta edes yrittää raapaista pintaa yhdellä blogipostauksella. Tässä yhteydessä se on kuitenkin mainittava.
Olen ollut sarjan fani alusta saakka ja vaikka olenkin kirjallisuuden opiskelija, myönnän osittain häveten ja osittain tyytyväisenä, etten ole lukenut kuin ensimmäisen kirjoista. Yleensä olen aina lukenut kirjan ennen kuin näen elokuvan tai muun adaptaation, joten nämä kirjoista alkunsa saaneet ideat ovat yleensä suuria pettymyksiä verrattuna alkulähteeseensä. En luultavasti olisi koskaan nauttinut Game of Thronesista niin paljon, jos olisin lukenut kirjat ennen ensimmäisen kauden ilmestymistä.
Fantasian ja scifin suurena rakastajana on ollut ihana huomata, kuinka suurimmat ilmiöt syntyvät lähes poikkeuksetta juuri kyseisten genrejen ympärille: Harry Potter, Taru Sormusten Herrasta, Marvel- ja DC-universumien tuotokset, Star Wars jne. (ja tavallaan 50 Shades of Grey on sekin osa näitä genrejä koska se on fan fictionia Twilight - Houkutuksesta). Game of Thrones myös uudelleen rakensi oman genrensä enkä asettaisi sitä sokeasti juuri fantasian kategoriaan. Se on erinomainen kuvaus vallanhimosta ja -käytöstä, ihmisluonteesta, väkivallasta ja rakkaudesta. Kirjailijan nerokkuus juonen ja henkilöhahmojen osalta on tietysti huipussaan ja juuri tämä kompleksisuus saa aikaan ne valtavat analyysi- ja teoriamäärät, joita netissä TV- ja kirjasarjaan liittyen liikkuu.
Oletko muuten koskaan lukenut, millainen kirjojen juoni piti alunperin olla? Artikkeli sisältää kuvat kolmesta G. R. R. Martinin kirjesivusta, jotka on lähetetty kustannustoimittajalle. Ne kuvailevat hyvin erilaisia hahmoja ja erilaisia juonikuvioita. Itse olen ainakin tyytyväinen siitä, että sarjasta muodostui sellainen kuin se nyt on.
Viimeisin GoT-kausi oli mielestäni hieman ennalta arvattavampi kuin aiemmat. Monet ovat alkaneet arvostella jaksojen käsikirjoitusta ja sitä, kuinka sarja on alkanut noudattaa enemmän niitä sääntöjä, joita se alunperin rikkoi. Siinä missä kuka tahansa saattoi päästä hengestään, kuudennella ja seitsemännellä kaudella ihmeparantumisia ja -selviämisiä alkoi näkyä useammin kuin olisi suotavaa. Toisaalta oli hirvittävän tyydyttävää saada vihdoin vastauksia, joita on puoli vuosikymmentä odotettu ja itse ainakin pidin kovasti siitä, että suosituimmat faniteoriat osoittautuivat vähintäänkin osittain oikeiksi.
Toivottavasti tämä elämää suurempi ilmiö saa arvoisensa lopetuksen vuonna 2019. Silloin saatan tehdä poikkeuksen ja tehdä kaudelle ihan oman postauksensa.
Ps: Jos olet yhtä kiinnostunut GoT-teorioista kuin minäkin, tutustu Alt Shift X:n Youtube-kanavaan. Videot ovat pituudeltaan noin 10 - 30 minuuttia pitkiä. Tekijän analyysi on todella syväluotaavaa ja useimmat hänen teorioistaan ovat käyneet toteen.
 |
| 10/10 Sarjarakastuja-asteikolla 9.5 IMDb-asteikolla |
2. The Handmaid's Tale (2017 -)
Huh. Tätä sarjavuotta ei voi mainita ilman tätäkään huipputekelettä. Margaret Atwoodin samannimiseen kirjaan (suomeksi Orjattaresi) perustuva 10-osainen sarja on mielestäni viimeisen viiden vuoden puhuttelevin kokemus. Jos minun pitäisi käyttää kolmea adjektiivia sen kuvailemiseen, ne olisivat puhutteleva, raskas, ajankohtainen.
Yhdysvallat on muuttunut Gilead-nimiseksi vanhoilliskristityksi valtioksi, jossa ihmisille on jaettu tietyt roolit. Yleisten oppien mukaan nähdään, että Jumala on rankaissut maailmaa lapsettomuuden vitsauksella ja tästä syystä naiset, jotka ovat tehneet syntiä, mutta voivat tulla raskaaksi pakotetaan maan uskonnollisten johtajien perheisiin kantamaan perillisiä. Naiset eli handmaidit raiskataan kerran kuussa Seremoniassa, jossa orjatarta ranteista pitelee valtaa pitävien miesten mahot vaimot.
June, nykyiseltä nimeltään Offred on orjattarena Waterfordien taloudessa. On hirvittävää katsoa, kuinka ns. hyvinvointiyhteiskunta ja moderni länsimainen valtio romahtaa ankaran uskonnollisuuden vaikutuksesta. Vielä hirvittävämpää on naisten oikeuksien yhtäkkinen häviäminen. Muutosta Yhdysvalloista Gileadiksi voi seurata jaksojen myötä. Asioita ei paljasteta liian nopeasti, mutta vastaukset tyydyttävät. Maailma on rakennettu niin hienosti ja uskottavasti, että se pelottaa. Tämä dystopia on käsinkosketeltava.
The Handmaid's Tale kaikessa kammottavuudessaan muistuttaa myös siitä, ettei sen osoittama maailma ole edes mahdoton. Ajatukset siirtyvät jatkuvasti Pohjois-Koreaan. Tämä ei ole pelkkää kuvitelmaa, mieli muistuttaa. Huolimatta dystopia-luonteestaan (dystopia tarkoittaa epämieluisaa tai hirveää tulevaisuudennäkymää) sarja onnistuu aiheiltaan olemaan ajakohtainen myös muilta osin. Sen teemat ovat käsinkosketeltavia jokapäiväisessä elämässä. Se tekeekin sarjasta hurjan ahdistavan.
Sarja on antoisa, mutta raskas. Se kannattaa katsoa ajatuksella, mutta ylipäätään se pitää katsoa. Kaikkien tulisi nähdä se. Näyttelijät tekevät erinomaista työtä, samoin puvustus, käsikirjoittajat, kaikki. Ja pikku vinkki: sarjan seuraava kausi ilmestyy keväällä 2018!
Sitaatti:
"We only wanted to make the world better."
"Better?"
"Better never means better for everyone. It always means worse for some."
(s01e05)
 |
| 9.5/10 Sarjarakastuja-asteikolla 8.6 IMDb-asteikolla 8 Emmy-voittoa vuonna 2017 |
3. Big Little Lies (2017 -)
Tämä minisarja (alunperin romaani) on pullollaan Hollywoodin parhaita näyttelijöitä, sillä kolmea pääosaa esittävät Reese Witherspoon, Nicole Kidman ja Shailene Woodley. Tärkeässä osassa vaikuttaa myös huippukomea, True Bloodista tuttu Alexander Skarsgård. Sarja ei pelaa kuitenkaan pelkästään julkkisten naamoilla ja nimillä. Näyttelijät laittavat parastaan ja esimerkiksi Nicole Kidman suorittaa Skarsgårdenin ohella yhden parhaista rooleistaan koskaan.
Tätä sarjaa kohtaan minulla ei ollut suurempia odotuksia, kun aloin vähän vahingossa katsoa sitä HBO Nordicilta. Olin kuitenkin hyvin vaikuttunut tästä jostakin syystä taas naisteemaisesta kokonaisuudesta.
Jane Chapman muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa hän ystävystyy Madelinen ja Celesten kanssa. Naiset ovat kaikki äitejä ja heidän lapsensa ovatkin samalla luokalla. Janen menneisyydessä on kuitenkin tapahtunut jotakin hirvittävää, mikä seuraa häntä jatkuvasti. Celesten elämä näyttäytyy päällisin puolin täydellisenä: kaksospojat aloittivat juuri koulun, talo on hulppea ja avioliitto intohimoinen. Madeline on myös onnellinen uudessa avioliitossaan, mutta tasapainoilee eksänsä ja tämän uuden vaimon vaikutuksen ja oman hyvinvointinsa rajamailla.
Sarja alkaa siitä, kun katsoja saa tietää jonkun kuolleen. Tilanteesta nähdään vain välähdyksiä. Tarina ottaa tämän jälkeen takapakkia ja alkaa edetä kohti vääjäämätöntä loppua. Mitä on tapahtunut? Kuka on kuollut? Onko se murha?
Jaksoja on vain seitsemän ja kaikessa lyhykäisyydessään sarja on todellakin katsomisen arvoinen. Erinomaiset näyttelijät, selvittämistä kaipaavat rikokset ja mysteerit sekä yllättävät juonenkäänteet tekevät tästä erinomaisen draama- ja rikossarjahybridin. Tämäkin saa käsittääkseni jatkoa tänä vuonna!
 |
| 8/10 Sarjarakastuja-asteikoilla 8.6 IMDb-asteikolla 8 Emmy-voittoa vuonna 2017 |
4. Stranger Things (2016 -)
Heh. Tämä on jälleen yksi niistä superhypetetyistä sarjoista, joita ei oikeastaan edes uskalla enää kommentoida kaiken sen saaman huomion jälkeen. Jotta voin sisällyttää sen tälle listalle, uskaltaudun kuitenkin kommentoimaan jotakin.
Stranger Things meinasi jäädä minulta katsomatta ihan vain siksi, että siitä puhuttiin niin paljon. Suhtaudun joskus (outoa kyllä) nuivasti sellaisiin elokuviin tai ilmiöihin, jotka ovat herättäneet valtamassojen mielenkiinnon näin hysteerisissä mittasuhteissa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että katsoin sen. En ehkä yöunieni kannalta, mutta tyytyväinen silti. Myöhäisen katsomisajan vuoksi lasken tämän 2017 vuoden sarjoihin. Minun on pakko paljastaa, että aloin katsoa tätä heti sen ilmestyttyä, mutten jaksanut ensimmäisestä jaksosta pidemmälle. En päässyt yli siitä, että näin Winona Ryderin kirjaimellisesti näyttelevän hahmoaan ja se häiritsi liikaa kokemusta. Pieni tuumaustauko tässä tapauksessa auttoi.
Olen vähän pelkuri enkä esimerkiksi voi katsoa kauhuelokuvia lainkaan. Myöskin liian jännittävät murhamysteerit tai trillerit ovat kieltolistalla, sillä en kerrassaan saa niiltä mielenrauhaa myöhemmin. Olin kyllä ymmärtänyt, että Stranger Thingsissä on kauhuelementtejä, mutta kyllä minä olin pissat housussa ensimmäisestä jaksosta asti. Onneksi jossakin vaiheessa totuin pelottaviin juttuihin, mutta esimerkiksi toisen kauden julisteessakin näkyvä monsteri oli minulle silti aivan kammottava kokemus.
Pidin tästäkin sarjasta paljon, vaikka jokin siinä vähän jarrutti. Sarjan tarjoamat lukuisat rivien välissä vaikuttavat intertekstuaalisuudet nostattivat maagista nostalgisuutta minun ja minua vanhemman sukupolven mieliin. Lapset suoriutuvat näyttelemisestä monia aikuisia paremmin ja erityisesti Dustinia näyttelevä Gaten Matarazzo on suosikkini kaikista lapsinäyttelijöistä kautta aikojen. Elevenia näyttelevästä Millie Bobby Brownista ei turhaan povata seuraavaa Hollywoodin huippunäyttelijätärtä, sillä tyttö on jo nyt Oscarin tai tässä tapauksessa Emmyn arvoinen ammattilainen.
Pidän sarjassa siitä, kuinka aikuisten, teinien ja lasten elämät kuvataan kaikki hyvin eikä stereotypisesti ja kaikille näille ikäryhmille on tehty oikeutta. Jokainen voi löytää sarjasta jotakin samaistuttavaa. Winonan aiemmin todella paljon häirinnyt selvä näytteleminenkin kääntyi naisen eduksi ja mielestäni hänen kohtauksensa jouluvalojen kanssa on yksi koskettavimmista sarjakohtauksista hetkeen (tämä ei spoilaa, jos ei valmiiksi tiedä, hahhah).
 |
| 8/10 Sarjarakastuja-asteikolla 9 IMDb-asteikolla 5 Emmy-voittoa vuonna 2016 |
5. 3% (2016 -)
Tämä olikin yksi vuoden erikoisimmista kokemuksista. Vaikka kyseessä onkin melko tyypillinen Nälkäpeli-kategoriaan menevä dystopia-maailmankuvaus, toi se ensimmäisenä portugalinkielisenä Netflix-originaalina jotakin mielenkiintoista minun sarjavuoteeni. Katsoin tämän kesällä 2017.
Maailma on jakautunut köyhiin slummeihin ja rikkaseen, teknologisesti kehittyneeseen elämään Saarella. Jokainen, joka täyttää 20 vuotta, saa kokeilla onneaan sarjassa testejä. Tuhansista osallistujista vain kolme prosenttia saa palkinnokseen mahdollisuuden elää Saarella parempaa elämää. Testit vaihtelevat ja jokaisessa vaiheessa suurin osa osallistujista putoaa pois. Haavoittuminen ja kuoleminen ei ole ennenkuulumatonta.
Päähenkilö Michele Santana yrittää onneaan muiden ikäistensä kanssa. Mitä tekemistä Kapinallisilla on tässä kaikessa? Mihin asti Michele pääsee? Mikä on se hinta, jonka jokainen joutuu maksamaan Saarelle pääsystä?
3% on koukuttava juuri sen vuoksi, että katsoja haluaa tietää, mikä seuraava koetus on. Hienoa on myös se, ettei koskaan voi tietää kuka putoaa pelistä tai mikä pahempaa, jopa kuolee. Jos pidit Nälkäpelistä joko kirjana tai elokuvana, saat tästä sarjasta varmasti helpotusta vieroitusoireisiin seuraavaa dystopiakertomusta odotellessasi.
Sarjan pienehkö budjetti valitettavasti näkyy silloin tällöin, mutta näyttelijät ovat kaikessa tuntemattomuudessaan hyviä ja juoni osaa yllättää. Joiltakin osin ärsyynnyin hahmojen käyttäytymisen takia, mutta toisaalta se toi sarjaan lisää pontta. Hahmoille annetaan aikaa ja tilaa kehittyä ja jokaisella on omat syynsä päästä Saarelle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että itse en olisi kuulunut siihen kolmeen prosenttiin.
Jos siis kaipaat jotakin hieman erilaista, mutta nautit dystopioista ja Nälkäpelin-tyyppisistä tarinoista, suosittelen katsomaan tämän. Jaksoja on vain yhdeksän, joten siitä vain bingettämään ennen seuraavaa kautta, jota on suunniteltu tälle vuodelle.
 |
| 8/10 Sarjarakastuja-asteikolla 7.6 IMDb-asteikolla |
6. Black Mirror (2011 -)
Tiedän. Tämä sarja on paaaaaljon vanhempi kuin muut, mutta antakaa anteeksi. Minä katsoin sen vasta viime vuonna. Puolustuksekseni voin kuitenkin todeta, että tulihan sen neljäs kausi ihan muutama viikko sitten (sitä en ole ehtinyt vielä aloittaa), joten kyllä tämän voi laittaa samaan kategoriaan Game of Thronesin kanssa julkaisuajankohtaa ajatellen.
Kuten totesin jo aiemmin, en juurikaan voi katsoa ahdistavia ohjelmia. Olen niitä ihmisiä, joiden tulee totella, kun heikkohermoisia käsketään vaihtamaan kanavaa. Minä kuitenkin katsoin Black Mirrorin. Virhe, vaikka sarja onkin todella hyvä.
Tämänkin tekeleen kanssa kävi niin, että aluksi katsoin vain ensimmäisen jakson, joka nyt tarkemmin ajateltuna oli sarjan huonoin. Black Mirror on nimittäin antologia, eli jokainen jakso on oma tarinansa. Kaikki jaksot ovat kuitenkin scifiä ja olenkin äärimmäisen yllättynyt siitä, miten hyviä maailmoja ja scifiaihelmia tekijät ovat keksineet yksi toisensa jälkeen. Antologialuonteen takia sarjasta on tietysti hankala puhua kokonaisuutena, sillä jaksot ovat toisiinsa nähden hyvin erilaisia niin teemoiltaan kuin sävyltään. Jotkut jaksot ovat olleet sydäntä raastavan surullisia (esim. s01e03, s02e01), todella ajatuksia herättäviä (esim. s01e02, s02e02) tai yksinkertaisesti kammottavia (esim. s02e04, s03e02). Onneksi palasin sarjan pariin myöhemmin huolimatta siitä sika-kohtauksesta. Huoh.
Toinen kausi oli suosikkini. Odotan nyt, että pääsen neljännen kauden pariin.
 |
| 8/10 Sarjarakastuja-asteikolla 8.9 IMDb-asteikolla |
7. Anne with an E (2017 -)
Anne with an E perustuu varmasti monille tutun L. M. Montgomeryn Anna-kirjasarjaan. Itse luin kaikki kahdeksan teosta teininä, mutta juoni oli harmillisesti päässyt unohtumaan. Olin silti todella onnellinen tästä uudesta sarjasta, sillä halusin palauttaa muistot takaisin mieleeni.
Mikäli muistini kohteli minua oikeudenmukaisesti, Anne with an E oli paljon synkempi kuin alkuperäisteokset. Tässä tapauksessa "paljon synkempi" ei todellakaan tarkoita edes kovin synkkää, mutta TV-sarjan tunnelma on useissa kohdin jopa ahdistavahko. Mikäli olen käsittänyt oikein, monet kirjojen ystävät eivät ole tälle sarjalle lämmenneet, mutta itse pidin kokonaisuudesta.
Marilla ja Matthew Cuthbert ovat yhdessäasuvat sisarukset ja jo niin vanhoja, että tarvitsevat apua talonsa ja tiluksiensa ylläpitoon. He päättävät adoptoida riuskan nuoren pojan auttamaan maatilan töissä. Käykin niin hassusti, että heille onkin lähetetty tyttö, joka ei lakkaa puhumasta. Anne on pikkuvanha romantikko, jonka mielikuvituksella ei ole rajaa.
Sarja teki kyllä ratkaisuja, joista en ollut kovin tyytyväinen. En voi mainita niitä tässä sen vuoksi, että ne ovat suoria spoilereita. Lisäksi ensimmäisen kauden loppu olisi voinut olla parempi. Sarja päättyi cliffhangeriin, joten toivon, että toinen kausi näkee luvatusti päivänvalon tänä vuonna.
Sarja on kokonaisuudessaan jotenkin helppo ja kevyt katsottava. Värit ovat miellyttävät ja miljöö rauhoittava. Lempihahmoni on varmasti tiukkanutturainen Marilla, jonka sydän todellisuudessa on ihanan lämpöinen.
 |
| 7/10 Sarjarakastuja-asteikolla 8.5 IMDb-asteikolla |
8. 13 Reasons Why (2017 -)
Tästä sarjasta on kohuttu, minkä kyllä ymmärrän. Olen edelleen jotenkin ristiriitaisessa mielentilassa tämän kanssa, mutta suosittelen kyllä kaikkia katsomaan, sillä sarja ei ole pitkä. Se, etten osaa oikein sanoa mitä mieltä olen, kertoo yleensä siitä, että sarja on onnistunut vaikuttamaan.
Päähenkilö Clay Jensen saa kotiovelleen mystisen paketin, joka sisältää kasetteja, joista jokaiseen on nauhoitettu kaksi syytä, miksi Clayn luokkatoveri Hannah on tappanut itsensä. Kyseessä on siis kehyskertomus (aika Hannahin itsemurhan jälkeen), jota syvennetään takaumilla (tarina siitä, miksi Hannah tappaa itsensä). Sarjan rakennetta voimistetaan paljon värien avulla. Aika tragedian jälkeen on väriltään sinertävää ja kylmää. Hannahin ollessa elossa kuva kylpee lämmössä ja väreissä.
Sarjasta on kohuttu negatiiviseen sävyyn siksi, että yleisten suositusten vastaisesti Hannahin itsemurha näytetään yksityiskohtaisesti. Sarjan tekijät ovat puollustelleet valintaansa sillä, että teon väkivaltaisuus ja raakuus saisi ihmiset välttämään itsemurhan tekoa. Todellisuus on kuitenkin toinen ja tämän vuoksi yleiset säännöt itsemurhan kuvaamisesta elokuvissa ja sarjoissa on luotu. Lisäksi joidenkin mielestä Hannahin syyt tappaa itsensä ovat epäuskottavia ja hänen yrityksensä hankkia apua on saatu näyttämään vaikealta ja nöyryyttävältä. Sarjan mukaan masentunut teini on yksin olonsa kanssa, eikä se ole totuus. Kaikkien tulee hankkia apua, jos miettii itsetuhoisia ajatuksia.
Näyttelijät ovat ihan ok, mutta kenenkään suoritus ei päätä huimaa. Lisäksi highschool ei ole minulle tapahtumapaikkana houkuttelevin. En myöskään jaksa innostua joistakin stereotypioista. Sarja ottaa kuitenkin osuvasti kantaa nuoren naisen elämään, koulukiusaamiseen, mielenterveysongelmiin ja pitää yllä hyvin tärkeää keskustelua. Kyllä kokonaisuus on siis aivan onnistunut.
 |
| 7/10 Sarjarakastuja-asteikolla 8.4 IMDb-asteikolla |
9. Ajin (2016 -)
Anime on silloin tällöin heikkouteni ja nautin sen tuomasta vaihtelusta. Olen katsonut Ajinia huomattavasti parempia animeja (esimerkiksi Deathnoten mainitakseni, Ajinissa on jotakin samaa), mutta jollakin tavalla tämä jäi mieleeni.
Kei Nagai jää rekan alle, mutta herääkin kuolleista. Hän on Ajin, demi-human (suom. puoli-ihminen) ja koska useat näkivät hänen henkiinheräämisensä, hallitus on nyt Nagain perässä. Ajineita ilmestyi ensi kerran 17 vuotta sitten Afrikkaan, mutta useat niistä elävät nykyään piilossa, jotta hallitus ei ottaisi heitä haltuunsa. Kei ei todellakaan tiennyt olevansa muuta kuin tavallinen opiskelija, mutta hänen elämänänsä muuttuu kertaheitolla. Miksi hallitus jahtaa Ajineita? Mitä niille tehdään? Ovatko ne ihmisiä?
Sarjassa on todella raakoja hetkiä, joiden suurin fani en todellakaan ole. Tämän kokonaisuuden kannalta ne ovat kuitenkin oleellisia, joten väkivalta ja raakuus ei ole sarjan itseisarvo. Pidin sarjan alusta huomattavasti enemmän kuin lopusta, sillä animeilla on paha tapa pistää kovat piippuut liian aikaisin ja loput sarjasta tuntuukin sitten oudon laahaavalta.
En ollut tämän piirrustustyylin suurin ihailija, mutta ei se myöskään häirinnyt. Kaikin puolin miellyttävä keskiverto anime, josta varmasti pitää, jos ylipäätään arvostaa japanilaista piirrettyä.
Ajin-mangaan voit tutustua tästä.
 |
| 6/10 Sarjarakastuja-asteikolla 7.8 IMDb-asteikolla |
10. Room 104 (2017 -)
Hehe. Oikeasti tämä ei todellakaan ole vuoden parhaita sarjoja, mutta koska osa vuoden parhaista on jo erillisissä postauksissaan tässä blogissa, päätin jekuttaa tämän listan lopussa. Room 104 ei ole umpihuono, mutta ei kyllä kovin hyväkään.
Room 104 on (tai yrittää olla) ehdottomasti Black Mirrorin pikkuveli. Tämäkin on antologia, joka poikkeaa Black Mirrorista kuitenkin niin, että Room 104:n tapahtumat sijoittuvat kaikki samaan paikkaan, yllätys yllätys, huoneeseen 104. Vain henkilöt ja (pelottavat) tapahtumat muuttuvat.
Suosittelen tästä sarjasta erityisesti ensimmäiseltä kaudelta jaksoja 1, 2 ja 7. Ensimmäinen jakso yrittää olla lähempänä juuri Black Mirroria ja osittain se onnistuukin. Jakso on selkeästi kauhupainotteisempi kuin kaksi muuta mainitsemaani. Toinen jakso on kaikessa outoudessaan nerokkaan sairas ja juonikuviot saavat kenen tahansa leuat loksahtamaan. Seitsemäs jakso käsitteli mielestäni hyvin uskonnollisuutta, vaikka muuten jakson tapahtumat eivät kovin uskottavia olleet.
Jaksot ovat lyhyitä, joten et menetä paljon, jos katsot nämä kolme. Silloin tiedät sarjasta tarpeeksi.
 |
| 5/10 Sarjarakastuja-asteikolla 6.1 IMDb-asteikolla |
Kommentit
Lähetä kommentti