Kannattaako katsoa: Valtiatar-sarja (2013–2017)
Valtiatar-sarja on monin tavoin juuri sitä, mitä ajattelinkin sen olevan. Huolimatta sen (lukuisistakin) ongelmista, yhdysvaltalainen pukudraama pääsee yllättämäänkin. Ehkä silti liian harvoin.
Valtiatar (a.k.a. Reign) on aika perinteinen yhdysvaltalainen nuorille aikuisille suunnattu "historiallinen" pukudraama. Sen hahmot ja osa tapahtumista nojaavat siis historiallisiin tosiasioihin ja henkilöihin, mutta yhtäläisyydet eivät varmaankaan ole sitä laatua, että Valtiatarta seuraamalla osaisi vastata oikein 1500-luvun Ranskaa tai Skotlantia koskeviin tietokilpailukysymyksiin. Sarjan päähenkilö Mary Stuart, skotlantilaisten kuningatar on ainakin nimeltään oikein. Myös Maryn avioelämä ja myöhemmät vuodet perustuvat jokseenkin tositapahtumiin. Kunnioitettava yritys, vaikka itse edelleenkin pidän huomattavasti enemmän aivan täysin fiktiivisistä tarinoista. Tosin Valtiatar on sarjana niin kaukana historiallisesta tarkkuudesta, että kyseessä käytännössä onkin täysi fantasia.
Mary Stuart on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa nunnaluostarissa piilossa mahdollisilta salamurhayrityksiltä. Hän on ollut kuusivuotiaasta saakka kihloissa Ranskan kruununprinssi Franciksen kanssa. Yhden nunnan kuollessa myrkytyksen uhrina, Maryn tulee aika siirtyä Ranskaan toteuttamaan kohtaloaan Ranskan tulevana kuningattarena ja yhdistää Ranskan ja Skotlannin mahdit Englantia vastaan.
Tässä vaiheessa on pakko mainita, kuinka paljon tekstityksen virheet voivat ärsyttää katsojaa. Kääntäjien työltä yleisesti ottaen odotetaan nopeutta, virheettömyyttä ja edullisuutta ja sanonnan mukaan tosielämässä näistä voi saada yhtäaikaa vain kaksi. Tässä tapauksessa tekstittäjän palkasta on säästelty ja aikataulua hoputettu, sillä kruununprinssin nimi vaihteli jaksojen välillä (ainakin Netflixin versiossa). Ensimmäisen kauden alussa käännös väitti kruununprinssin nimeksi Fransia (joka olisi historiallisesti oikein), vaikka henkilöt selvästi puhuivat Fraciksesta. Toki nimet ovat hyvin lähellä toisiaan, enkä ole varma, miksi tällainen turhalta tuntuva muutos on ylipäätään tehty käsikirjoitukseen. Minun puolestani Francis olisi voinut olla Frans. Kääntäjä on myös jossain vaiheessa joko vaihtunut tai huomannut virheensä, sillä kauden puolessa välissä nimi alkoi näkyä oikein kirjoitettuna.
Maryn ja tämän kihlatun Franciksen lisäksi sarjan ensimmäisessä jaksossa esitellään melkoinen määrä hahmoja, joista kuitenkin selviää helposti jos on katsonut esimerkiksi Game of Thronesia (jossa hahmojen määrä on joidenkin mielestä niin suuri, ettei niiden mukana enää pysy). Ranskan hoviin saapuu Maryn kanssa yhtä aikaa neljä hovineitoa. Ranskan kuninkaalla on tietysti myös vaimo, ja näillä yhteinen lapsi Francis. Kuningas ei ole kuitenkaan pysynyt täysin uskollisena vaimolleen, vaan hovissa asustaa myös miehen virallinen rakastajar ja heidän yhteinen lapsensa Sebastian. Heidän lisäkseen on tietysti kymmenittäin vartijoita, palvelusväkeä ja kansalaisia. Kuuluisa ennustaja Nostradamus asuu myös linnassa.
Välihuomautuksena on todettava, että olen lopen kyllästynyt paha kuningataräiti -trooppiin eli siihen, että vallassa olevan kuningasparin välit ovat aina kylmät ja kuningatar on itsenäinen, sydämeltään jääkylmä juonittelija, joka ajaa aina sokeasti muista välittämättä omien lapsiensa tai itsensä etua. Tämä sama trooppi on nähtävissä ihan Game of Thronesissakin asti (Cercei), tosin siellä se toimii. Valtiatar-sarjassa kuningataräiti Catherine on kaikin puolin aika ärsyttävä ja yksipuolinen. Tästä saankin aasinsillan muihin henkilöihin.
Hahmoista suurin osa ei ole kovinkaan monipuolisia tai kehittyviä. Toki jonkinlaista sisältöä henkilöhahmoihin latautuu ihan siitäkin syystä, että jaksoja on paljon, mutta mistään edes kiitettävästä ei voi puhua. Ensimmäinen kompastuskivi on ilmeinen ja nuorille aikuisille suunnatuille sarjoille tyypillinen: sarjassa ei ole yhtään epäviehättävää hahmoa. Anteeksi, valehtelin. Sarjassa on yksi epäviehättävä henkilöhahmo, mutta hänen rumuutensa on koko hahmon pääpiirre. Hän on hovissa näkymättömästi liikkuva ja vaikuttava "haamutyttö", jolla on päässään olkipussi. Joiltakin osin tämä hahmo on jopa sarjan mielenkiintoisimpia, sillä tarina avautuu hitaasti ja luo sopivasti jännitettä ja jopa kauhua sarjan muuten tyypilliseen teinitunnelmaan.
Palatakseni kuitenkin vielä esteettisyysasiaan, ongelma on ilmeinen. Todellisessa maailmassa kaikki eivät ole kuvankauniita, kuten yhdysvaltalaisissa TV-ohjelmissa usein annetaan ymmärtää. Sarjassa ei vilahda yhtäkään edes hippusen ylipainoista henkilöä, ei muita etnisyyksiä (tosin en tiedä kuinka historiallisesti paikkaansapitävää tämä olisi, mutta eiväthän tekijät ole välittäneet muistakaan faktoista) ja jokainen päähenkilö on yleisillä mittapuilla viehättävä.
Henkilöiden keskenään käyttämä kieli on epäsopivan modernia. Puvut ovat todella näyttäviä, hienosti valmistettu ja esteettisesti miellyttäviä, mutta käsittääkseni historiallisesti epätarkkoja. Siksi en olekaan varma, voinko tässä yhteydessä hyvillä mielin käyttää pukudraama-termiä. Jos kuitenkin tykkää näyttävistä mekoista, tässä sarjassa niitä piisaa. Historiallinen epätarkkuus ei himmennä niiden loistoa.
Näyttelijät tekevät sen tasoista työtä, ettei sitä voi kehua eikä haukkua. Suoritukset eivät ole mitään, mihin kuka tahansa edes keskivertoinen näyttelijä ei yltäisi ja joiltakin osin suoritukset ovat jopa hieman vaivaannuttavia. Hienoja hetkiä tietysti löytyy niitäkin muutama, kun jaksoja on kuitenkin seitsemänkymmentäkahdeksan. Näyttelijät eivät olleet minulle ennestään tuttuja (paitsi Lady Lolaa näyttelevä Anna Popplewell, joka on nähty esimerkiksi Narnian tarinoissa Susanina). Päähenkilöä Marya esittävä Adelaide Kane jää minulle täysin mitäänsanomattomaksi. Mutta ei se mitään, sillä tämän sarjan tarkoitus ei olekaan voittaa palkintoja. Sen tarkoitus on viihdyttää ja sitä se parhaimmillaan ihan tekeekin, joten kaikki hyvin.
Valtiattaren kaltaisten sarjojen kohdalla on hieman turha odottaa mitään (taas viittaan tähän) Game of Thronesin tasoisia budjetteja, joten se näkyy tietysti lopputuloksessa. Kaikki ruudussa näkyvä on melko kiiltävää ja, no, halvan ja keinotekoisen oloista, vaikkakin yleiset puitteet sarjassa ovat ihan hienot. Ulkokuvat ovat usein ihan näyttäviäkin ja Ranskan hovi voisi olla huonomminkin kyhätty.
Juonenkäänteet ovat mitäpä muutakaan kuin hyvin ennalta-arvattavia, tarina loppujen lopuksi melko tylsä ja paikallaan polkeva. Sarjan ehdottomasti parasta antia ovatkin yksittäiset yllättävät käsikirjoitusratkaisut, joita en olisi ensimmäisenä kuvitellut yhdysvaltalaiseen teinisarjaan. Aion kertoa nyt muutaman näistä eivätkä ne ole varsinaisia spoilereita, sillä en kuvaile mitään tarkemmin, mutta jos haluat säilyttää täyden yllätyksen, hyppää seuraavan kappaleen yli.
Valtavaksi yllätyksekseni sarjassa seksiin suhtaudutaan hyvinkin epäamerikkalaiseen tyyliin eli jopa hyväksyvästi ilman tietynlaista kaikki ovat lutkia -ylikompensaatiota. Seksi on siis suhteellisen luonnollinen osa elämää tässä sarjassa ja se on kivaa vaihtelua. Esimerkiksi masturbaatiokohtaukset sarjan alussa olivat todella yllättäviä. Hovineidot eivät todellakaan pääse aina neitsyinä naimisiin eikä tästä (juurikaan) kosteta henkilöhahmoille. Yleisesti amerikkalaisessa viihteessä seksiä harrastavat pääsevät ensimmäisenä hengestään tai kärsivät muita tragedioita. Valtiatar tekee poikkeuksen. Toinen jotenkin todella hauska yllätys oli se, että kesken seksin yksi sarjan naishahmoista putoaa ikkunasta ja kuolee. Kohtaus oli siinä määrin tragikoominen, etten minäkään superherkkiksenä osannut ahdistua. Mutta nyt päästäänkin takaisin siihen väittämään, ettei Valtiatar kostaisi hahmoille seksistä. Taitaa se sittenkin vähän kostaa.
Minulla ei ole kovinkaan paljon järkevää sanottavaa Valtiattaresta. Se on aivan ok-tason aivotonta viihdettä. Fantasiasta, romantiikasta, upeista puvuista ja kauniista ihmisistä pitävät henkilöt voivat ihan arvostaakin sarjaa, vaikka omalta osaltani se jäi kesken. Tykkäsin kuitenkin pienistä kauhu- ja mysteerielementeistä. Niiden vähennyttyä ensimmäisen kauden lopussa, mielenkiintoni hävisi samaa tahtia. Sarjassa on siis yliluonnollisia aspekteja ja sopiikin siksi myös perusfantasian ystäville.
Tuomio:
Historiallisesti epätarkka, tyypillinen yhdysvaltalainen "pukudraama", jossa ei oikeastaan tapahdu juurikaan mitään ohutta juonittelua kummempaa
Kannattaako siis katsoa:
En usko, ellet heti ajatellut, että voisit tykätä tästä
Kausia:
4 ja kaikki ovat tavoittaneet myös Suomen. Enempää ei tule.
Mistä voi katsoa:
Netflix
 |
| Valtiatar-sarja (2013–2017) |
Mary Stuart on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa nunnaluostarissa piilossa mahdollisilta salamurhayrityksiltä. Hän on ollut kuusivuotiaasta saakka kihloissa Ranskan kruununprinssi Franciksen kanssa. Yhden nunnan kuollessa myrkytyksen uhrina, Maryn tulee aika siirtyä Ranskaan toteuttamaan kohtaloaan Ranskan tulevana kuningattarena ja yhdistää Ranskan ja Skotlannin mahdit Englantia vastaan.
 |
| Mary on kasvanut luostarissa (s01e01) |
Tässä vaiheessa on pakko mainita, kuinka paljon tekstityksen virheet voivat ärsyttää katsojaa. Kääntäjien työltä yleisesti ottaen odotetaan nopeutta, virheettömyyttä ja edullisuutta ja sanonnan mukaan tosielämässä näistä voi saada yhtäaikaa vain kaksi. Tässä tapauksessa tekstittäjän palkasta on säästelty ja aikataulua hoputettu, sillä kruununprinssin nimi vaihteli jaksojen välillä (ainakin Netflixin versiossa). Ensimmäisen kauden alussa käännös väitti kruununprinssin nimeksi Fransia (joka olisi historiallisesti oikein), vaikka henkilöt selvästi puhuivat Fraciksesta. Toki nimet ovat hyvin lähellä toisiaan, enkä ole varma, miksi tällainen turhalta tuntuva muutos on ylipäätään tehty käsikirjoitukseen. Minun puolestani Francis olisi voinut olla Frans. Kääntäjä on myös jossain vaiheessa joko vaihtunut tai huomannut virheensä, sillä kauden puolessa välissä nimi alkoi näkyä oikein kirjoitettuna.
Maryn ja tämän kihlatun Franciksen lisäksi sarjan ensimmäisessä jaksossa esitellään melkoinen määrä hahmoja, joista kuitenkin selviää helposti jos on katsonut esimerkiksi Game of Thronesia (jossa hahmojen määrä on joidenkin mielestä niin suuri, ettei niiden mukana enää pysy). Ranskan hoviin saapuu Maryn kanssa yhtä aikaa neljä hovineitoa. Ranskan kuninkaalla on tietysti myös vaimo, ja näillä yhteinen lapsi Francis. Kuningas ei ole kuitenkaan pysynyt täysin uskollisena vaimolleen, vaan hovissa asustaa myös miehen virallinen rakastajar ja heidän yhteinen lapsensa Sebastian. Heidän lisäkseen on tietysti kymmenittäin vartijoita, palvelusväkeä ja kansalaisia. Kuuluisa ennustaja Nostradamus asuu myös linnassa.
 |
| Vas. Greer, Lola, Mary, Kenna ja Aylee |
Välihuomautuksena on todettava, että olen lopen kyllästynyt paha kuningataräiti -trooppiin eli siihen, että vallassa olevan kuningasparin välit ovat aina kylmät ja kuningatar on itsenäinen, sydämeltään jääkylmä juonittelija, joka ajaa aina sokeasti muista välittämättä omien lapsiensa tai itsensä etua. Tämä sama trooppi on nähtävissä ihan Game of Thronesissakin asti (Cercei), tosin siellä se toimii. Valtiatar-sarjassa kuningataräiti Catherine on kaikin puolin aika ärsyttävä ja yksipuolinen. Tästä saankin aasinsillan muihin henkilöihin.
Hahmoista suurin osa ei ole kovinkaan monipuolisia tai kehittyviä. Toki jonkinlaista sisältöä henkilöhahmoihin latautuu ihan siitäkin syystä, että jaksoja on paljon, mutta mistään edes kiitettävästä ei voi puhua. Ensimmäinen kompastuskivi on ilmeinen ja nuorille aikuisille suunnatuille sarjoille tyypillinen: sarjassa ei ole yhtään epäviehättävää hahmoa. Anteeksi, valehtelin. Sarjassa on yksi epäviehättävä henkilöhahmo, mutta hänen rumuutensa on koko hahmon pääpiirre. Hän on hovissa näkymättömästi liikkuva ja vaikuttava "haamutyttö", jolla on päässään olkipussi. Joiltakin osin tämä hahmo on jopa sarjan mielenkiintoisimpia, sillä tarina avautuu hitaasti ja luo sopivasti jännitettä ja jopa kauhua sarjan muuten tyypilliseen teinitunnelmaan.
Palatakseni kuitenkin vielä esteettisyysasiaan, ongelma on ilmeinen. Todellisessa maailmassa kaikki eivät ole kuvankauniita, kuten yhdysvaltalaisissa TV-ohjelmissa usein annetaan ymmärtää. Sarjassa ei vilahda yhtäkään edes hippusen ylipainoista henkilöä, ei muita etnisyyksiä (tosin en tiedä kuinka historiallisesti paikkaansapitävää tämä olisi, mutta eiväthän tekijät ole välittäneet muistakaan faktoista) ja jokainen päähenkilö on yleisillä mittapuilla viehättävä.
 |
| Kuningataräiti Catherine sekä Ranskan kuningas |
Henkilöiden keskenään käyttämä kieli on epäsopivan modernia. Puvut ovat todella näyttäviä, hienosti valmistettu ja esteettisesti miellyttäviä, mutta käsittääkseni historiallisesti epätarkkoja. Siksi en olekaan varma, voinko tässä yhteydessä hyvillä mielin käyttää pukudraama-termiä. Jos kuitenkin tykkää näyttävistä mekoista, tässä sarjassa niitä piisaa. Historiallinen epätarkkuus ei himmennä niiden loistoa.
Näyttelijät tekevät sen tasoista työtä, ettei sitä voi kehua eikä haukkua. Suoritukset eivät ole mitään, mihin kuka tahansa edes keskivertoinen näyttelijä ei yltäisi ja joiltakin osin suoritukset ovat jopa hieman vaivaannuttavia. Hienoja hetkiä tietysti löytyy niitäkin muutama, kun jaksoja on kuitenkin seitsemänkymmentäkahdeksan. Näyttelijät eivät olleet minulle ennestään tuttuja (paitsi Lady Lolaa näyttelevä Anna Popplewell, joka on nähty esimerkiksi Narnian tarinoissa Susanina). Päähenkilöä Marya esittävä Adelaide Kane jää minulle täysin mitäänsanomattomaksi. Mutta ei se mitään, sillä tämän sarjan tarkoitus ei olekaan voittaa palkintoja. Sen tarkoitus on viihdyttää ja sitä se parhaimmillaan ihan tekeekin, joten kaikki hyvin.
Valtiattaren kaltaisten sarjojen kohdalla on hieman turha odottaa mitään (taas viittaan tähän) Game of Thronesin tasoisia budjetteja, joten se näkyy tietysti lopputuloksessa. Kaikki ruudussa näkyvä on melko kiiltävää ja, no, halvan ja keinotekoisen oloista, vaikkakin yleiset puitteet sarjassa ovat ihan hienot. Ulkokuvat ovat usein ihan näyttäviäkin ja Ranskan hovi voisi olla huonomminkin kyhätty.Juonenkäänteet ovat mitäpä muutakaan kuin hyvin ennalta-arvattavia, tarina loppujen lopuksi melko tylsä ja paikallaan polkeva. Sarjan ehdottomasti parasta antia ovatkin yksittäiset yllättävät käsikirjoitusratkaisut, joita en olisi ensimmäisenä kuvitellut yhdysvaltalaiseen teinisarjaan. Aion kertoa nyt muutaman näistä eivätkä ne ole varsinaisia spoilereita, sillä en kuvaile mitään tarkemmin, mutta jos haluat säilyttää täyden yllätyksen, hyppää seuraavan kappaleen yli.
Valtavaksi yllätyksekseni sarjassa seksiin suhtaudutaan hyvinkin epäamerikkalaiseen tyyliin eli jopa hyväksyvästi ilman tietynlaista kaikki ovat lutkia -ylikompensaatiota. Seksi on siis suhteellisen luonnollinen osa elämää tässä sarjassa ja se on kivaa vaihtelua. Esimerkiksi masturbaatiokohtaukset sarjan alussa olivat todella yllättäviä. Hovineidot eivät todellakaan pääse aina neitsyinä naimisiin eikä tästä (juurikaan) kosteta henkilöhahmoille. Yleisesti amerikkalaisessa viihteessä seksiä harrastavat pääsevät ensimmäisenä hengestään tai kärsivät muita tragedioita. Valtiatar tekee poikkeuksen. Toinen jotenkin todella hauska yllätys oli se, että kesken seksin yksi sarjan naishahmoista putoaa ikkunasta ja kuolee. Kohtaus oli siinä määrin tragikoominen, etten minäkään superherkkiksenä osannut ahdistua. Mutta nyt päästäänkin takaisin siihen väittämään, ettei Valtiatar kostaisi hahmoille seksistä. Taitaa se sittenkin vähän kostaa.
Minulla ei ole kovinkaan paljon järkevää sanottavaa Valtiattaresta. Se on aivan ok-tason aivotonta viihdettä. Fantasiasta, romantiikasta, upeista puvuista ja kauniista ihmisistä pitävät henkilöt voivat ihan arvostaakin sarjaa, vaikka omalta osaltani se jäi kesken. Tykkäsin kuitenkin pienistä kauhu- ja mysteerielementeistä. Niiden vähennyttyä ensimmäisen kauden lopussa, mielenkiintoni hävisi samaa tahtia. Sarjassa on siis yliluonnollisia aspekteja ja sopiikin siksi myös perusfantasian ystäville.
 |
| Sarjarakastuja-asteikolla 5.5 / 10 IMDb-asteikolla 7.5 |
Tuomio:
Historiallisesti epätarkka, tyypillinen yhdysvaltalainen "pukudraama", jossa ei oikeastaan tapahdu juurikaan mitään ohutta juonittelua kummempaa
Kannattaako siis katsoa:
En usko, ellet heti ajatellut, että voisit tykätä tästä
Kausia:
4 ja kaikki ovat tavoittaneet myös Suomen. Enempää ei tule.
Mistä voi katsoa:
Netflix
Kommentit
Lähetä kommentti